30.7.2015

Norjalainen eZ Publish on web-julkaisujärjestelmä, jota on käytetty Suomessa jo vuosia, mutta tuote ei ole edelleenkään kovin tunnettu. eZ Publish on lähtökohdiltaan avoimen lähdekoodin tuote, mutta tuotteen toimittaja eZ Systems on kaupallistanut avoimen alustan päälle erilaisia lisäosia ja palveluita. Liiketoimintamalli on hieman poikkeuksellinen ja heidän lupauksensa onkin ”best of both worlds”: avoimen lähdekoodin alusta yhdistettynä enterprise-tason palveluihin.

Tuotekehitys on vahvasti emoyhtiön hallussa, joten tästäkään näkökulmasta eZ Publishia ei voida pitää kovin perinteisenä avoimen lähdekoodin tuotteena. Kehittäjäyhteisö on toki olemassa, mutta sen laajuus ei ole esim. Drupalin tai WordPressin luokkaa.

Uutta versiota tuotteesta ollaan parhaillaan viimeistelemässä ja huhujen mukaan se tuo paljon uutta sekä teknisessä mielessä että liiketoimintamallin muutoksina. Näin ollen tuotteen ympärillä onkin lievä epävarmuustekijä tulevaisuuden osalta.

eZ Publish on tarkoitettu lähinnä isojen, monikielisten verkkopalveluiden ylläpitoon, sekä yrityksille (esim. mediatalot), jotka hyödyntävät digitaalisia kanavia monipuolisesti.

Toimittajia:

Esimerkkisivustoja:

Lyhyesti:

  • Käytetty teknologia: PHP
  • Tuotekehityksestä vastaa: eZ Systems (perustettu 1999)
  • Päätoimipaikka: Porsgrunn, Norja
  • Lue lisää eZ Systemsin sivustolta

Kaipaatko apua sopivan teknologian valintaan? » Ota yhteyttä!