Verkkokaupan menestystekijät ja haasteet

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 9 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Jotta verkkokauppa menestyisi, on sitä johdettava tavoitteellisesti ja sitoutuneesti. Lisäksi kaupan käytännön toteutuksen peruspilarien tulee olla kunnossa. Resurssit tähän eivät vain tunnu riittävän, ja teknisesti vaativien ominaisuuksien toteuttaminen verkkokauppaan on haastavaa.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

17.11.2015

Virpi Blom

Kyselyssämme esitettiin 42 erilaista väittämää verkkokaupan ominaisuuksista, sen johtamistavoista, organisoitumisesta ja teknologiaratkaisuista. Vastaajia pyydettiin valitsemaan:

  1. Mitkä väittämistä vastaavat heidän verkkokauppansa tilannetta, mitkä eivät
  2. Mistä väittämistä voidaan todeta:
    1. Koemme tämän erittäin tärkeäksi menestyksemme kannalta
    2. Olemme kokeneet / koemme tämän haasteelliseksi
    3. Aiomme panostaa tähän jatkossa enemmän

Vastaajien tunnistamista menestystekijöistä ja haasteista on tähän koottu eniten mainintoja saaneet väittämät. Tulevaisuuspanostukset ja nykytilan arviot löytyvät artikkelista: Verkkokaupan tulevaisuustrendit.

Organisoituminen ja työnjako

Verkkokaupan pyörittämisen työnjaossa kriittisenä menestystekijänä on useimmin mainittu se, että omistaja on johtoryhmän jäsen – verkkokaupan omistajan täytyy siis saada äänensä kuuluviin yrityksen korkeimman tason strategisessa päätöksenteossa. Toinen tärkeä menestystekijä on se, että talon sisältä löytyy omasta takaa riittävää asiantuntemusta – verkkokauppaa ei siis kannata pyörittää vain ulkoa hankituilla voimilla.

Suurimmat haasteet organisoitumisessa ja työnjaossa ovat resurssikysymykset: osaamista, työvoimaa ja budjettia ei tunnu löytyvän riittävästi verkkokaupan ihanteellista pyörittämistä ja kehittämistä varten. Jos yrityksestä löytyisikin varoja ostopalvelujen käyttöön, voi esteeksi nousta se, että tarvittuja palveluja ei olekaan tarjolla.

Kriittiset menestystekijät: Haasteellisinta:
  • Omistaja on johtoryhmän jäsen
  • Riittävä asiantuntijuus löytyy omasta talosta
  • Yhteistyö omien yksikköjen ja henkilöiden kesken on sujuvaa
  • Kumppanimme ovat asiantuntevia
  • Verkkokaupan ylläpidon resurssien riittävyys
  • Verkkokaupan kehittämisen resurssien riittävyys
  • Tarvitsemiemme verkkokauppaa tukevien palvelujen saatavuus markkinoilta

”Kun yrityksellä on jo valmiiksi mittavaa toimintaa lukuisine taustajärjestelmineen, nousevat verkkokaupan perustamisessa omat prosessit ja osaaminen avainasemaan.”

Verkkokaupan johtaminen ja liiketoimintaprosessit

Verkkokaupan johtamisessa nousee kriittiseksi menestystekijäksi sitoutunut, strateginen johtaminen, joka perustuu myynnin sekä tavoitteiden toteutumisen seurantaan.

Seurantaa varten on kuitenkin vaikeaa saada riittäviä tietoja: erityisesti analyysi asiakkaiden ostokäyttäytymisestä verkkokaupassa on osoittautunut haasteelliseksi. Tietoa potentiaalisesta asiakaskunnasta on myös vaikeaa saada ennen verkkokaupan perustamista, sillä lokaalin markkinapotentiaalin arviointi on yleisesti tunnistettu haaste.

Kansainvälisen kaupan strategia on useimmille verkkokaupoille miltei mahdottomuus. Tästä enemmän dataa artikkelissa: Verkkokauppojen kansainvälistyminen.

Kriittiset menestystekijät: Haasteellisinta:
  • Johdon sitoutuminen
  • Myynnin ja ostotapahtumien seuranta
  • Strateginen ja tavoitteellinen johtaminen
  • Tavoitteiden toteutumisen seuranta
  • Kansainvälisen kaupan strategia
  • Ostokäyttäytymisen analysointi
  • Strateginen johtaminen
  • Markkinapotentiaalin arviointi

”Verkkokauppa ei ole helppoa, se on erittäin monimuotoinen palapeli. Usein esim. hallituksessa on henkilöitä, jotka eivät osaa hahmottaa kokonaisuutta, vaan päätöksenteko perustuu vanhoihin kaupan malleihin.”

”Verkkokauppa on kuitenkin vain yksi myynnin kanava, joten sitä kehitetään ja johdetaan osana kokonaismyyntiä, ei erillisenä toimintona.”

Asiakaspalvelut verkkokaupassa

Niistä palveluista, joita verkkokaupan asiakkaalle tarjotaan, pidetään monipuolisia hakutoimintoja kaikkein tärkeimpänä. Monet verkkokaupat esittävät tuotetietojen yhteydessä myös vinkkejä muista yhteensopivista tuotteista, ja tätä pidetään usein kaupankäynnin onnistumisen avaimena.

Tuotetietoihin yhdistettävät muut tiedot, kuten esimerkiksi käyttövinkit, on usein ollut ongelmallinen toteutettava. Samoin haasteellista on tarjota asiakkaille mahdollisuus arvostella tai kommentoida tuotteita: tähän sisältyy ymmärrettävästi sekä teknistä että julkaisupoliittista ongelmallisuutta.

Asiakaspalveluna olisi hyödyllistä osoittaa asiakkaalle, onko tuotetta varastossa / kivijalkamyymälöissä saatavilla, mutta tämän tiedon saaminen järjestelmistä on yleisesti vaikeaa.

Kriittiset menestystekijät: Haasteellisinta:
  • Asiakkaan käytössä on monipuoliset toiminnallisuudet hakuun
  • Asiakkaalle tarjotaan tuotteiden yhteydessä vinkkejä yhteensopivista tuotteista
  • Tuotteiden lisäksi tarjotaan niihin liittyvää sisältöä, esim. käyttövinkkejä
  • Asiakas voi arvostella ja/tai kommentoida tuotteita
  • Asiakas näkee verkkokaupan varastosaldot / tuotteiden saatavuustiedot myymälöistä

”Verkkokaupan liimaaminen isohkon yrityksen operatiiviseen toimintaan on yllättävän hankalaa.”

Teknologiaratkaisut

Verkkokauppojen teknisissä kysymyksissä tietoturva ja toimivat maksujärjestelmät ovat aivan avainasemassa: käyttäjien on voitava luottaa ostamisen turvallisuuteen. Myös mobiilikäytön mahdollistamiseen, tarpeita vastaavaan järjestelmäalustaan ja varastonhallintaintegraatioon tehdyt panostukset on monessa yrityksessä nähty hyvin kannattaviksi sijoituksiksi.

Integraatiot ovat isoja teknisiä haasteita, kuten teknisen alustan kaikkien hyötyominaisuuksien käyttöönottokin. Markkinointiviestinnällisten sisältöjen hallinta on myös tyypillisesti vaikeaa yhdistää verkkokaupan tuotetietokeskeiseen julkaisujärjestelmään.

Kriittiset menestystekijät: Haasteellisinta:
  • Tekninen alustamme on tietoturvallinen
  • Maksujärjestelmämme ovat toimivia
  • Verkkokaupastamme voi ostaa mobiililaitteella
  • Tekninen alusta vastaa tarpeitamme
  • Kauppa on integroitu varastonhallintaan
  • Integraatio asiakkuudenhallintaan (CRM)
  • Teknisen alustan kaikkien mahdollisuuksien hyödyntäminen
  • Sisältömarkkinoinnillisten sivujen hallinnointi erillisellä julkaisujärjestelmällä
  • Integraatio tuotetiedon hallintaan

”Meillä haasteena sisältömarkkinoinnin hallinta, sekä tilausten integrointi suoraan tehtaan tilausjärjestelmään.”

”Vaikea vastata, en ymmärtänyt läheskään kaikkia kysymyksiä :( ”

Tekniset kysymykset ovatkin edelleen suurena kompastuskivenä verkkokauppiaan liiketoiminnan edistämisessä. Yksi vastaajista kiteyttää asian hyvin:

”Se mitä kaipaisimme on koulutusta järjestelmätuotteen hallintaan, jokapäiväiseen työskentelyyn. Ohjeita on paljon netissä, mutta ohjelmoijille jotka puhuvat jotain vierasta tietokonekieltä, ei selkeitä käyttöohjeita kauppaa pyörittäville.”

Kaipaatko neuvoa omaan verkkopalvelu-uudistukseesi? » Ota yhteyttä!

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Virpi Blom

FM Virpi Blom on verkkopalvelustrategioiden, käyttökokemuksen ja palvelukonseptien asiantuntija. Virpi konsultoi asiakkaitaan strategisten linjausten, konseptoinnin, määrittelyn ja suunnittelun kysymyksissä. Hänen erityisosaamistaan on verkkopalvelujen hyötyodotusten kirkastaminen, positiivisen käyttäjäkokemuksen varmistaminen sekä hankittavien ratkaisujen konseptointi ja määrittely siten, että niin loppukäyttäjien kuin ylläpitäjienkin tarpeet täyttyvät.

Virpin 25-vuotinen kokemus verkkopalvelujen suunnittelusta sisältää satojen internet-, intranet- ja extranet-palvelujen määrittelyä, suunnittelua, toteutusta, käytettävyystestausta ja kehittämistä. Aiemmissa työpaikoissaan hän on mm. toiminut johtavana konsulttina, konsultoinut verkkopalvelujen suunnittelua ja toteutusta lukuisissa eri rooleissa ja vetänyt User Experience -tiimiä.

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun