Mitä etuja kaupallisesti lisensoidut verkkopalvelualustat tarjoavat avoimen lähdekoodin tuotteisiin verrattuna?

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 8 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Avoimeen lähdekoodiin perustuvat alustat valloittavat verkkopalvelumaailmaa. Näistä ennen kaikkea WordPress on levinnyt hurjaa tahtia. Alusta kehittyy jatkuvasti ja toimittajakumppaneita on paljon. Installaatioiden lukumäärällä laskettuna WordPress on varmasti maailman suosituin julkaisujärjestelmä.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Se soveltuu suhteellisen yksinkertaisiin sivustoihin ja näin ollen useimmiten pienille ja keskisuurille yrityksille, joille riittää miellyttävän visuaalisen kokemuksen tarjoaminen loppukäyttäjille ja perussisältöjen, kuten uutisten, julkaiseminen. Hieman monimutkaisempiin ratkaisuihin avoimen lähdekoodin tuotteista soveltuu paremmin myös erittäin yleisesti käytetty Drupal, joka on teknisesti WordPressia kyvykkäämpi alusta. Muitakin avointa lähdekoodia hyödyntäviä alustoja on useita.

On kuitenkin paljon skenaarioita, joihin avoimen lähdekoodin ratkaisut eivät mielestäni sovellu ollenkaan tai ainakaan kovin hyvin. Tällaisia tilanteita ovat esim. digimarkkinoinnin kyvykkyyksiä tai monikielisyyden hallintaa vaativat tilanteet, joita on yhä useammassa organisaatiossa toimialasta riippumatta. Näissä skenaarioissa kaupalliset tuotteet ovat merkittävästi avoimen lähdekoodin haastajiaan edellä.

Täsmennän vielä, että käsittelen tässä artikkelissani nimenomaan kansainvälisiä kaupallisia toimijoita (esim. Sitecore ja Episerver), joten kotimaisiin CMS-tuotteisiin ja näiden toimittajiin nostoni eivät välttämättä päde.

Viisi syytä miksi valita kaupallinen tuote

Ainakin seuraavat asiat puoltavat kaupallisen tuotteen valintaa:

  1. Digimarkkinointia ja myyntiä tukevat kyvykkyydet: Suuret kaupalliset toimijat ovat jo jonkin aikaa keskittyneet asiakaskokemuksen hallinnan ominaisuuksiin. Näitä ovat esim. sisältöjen personointi, sisäänrakennettu uutiskirjetyökalu, A/B-testaus ja markkinoinnin automaation työkalut. Tällaisia ominaisuuksia tarvitaan nykypäivänä yhä useammassa skenaariossa ja nämä ovat oikeasti aika haastavia kokonaisuuksia toteuttaa. Tähän liittyy myös esim. julkisen sivuston ja verkkokaupan tiivis integroiminen keskenään, sekä ylipäätään monikanavaisuus. Eri järjestelmien välisessä integroitavuudessa keskitytään ennen kaikkea muihin markkinointityökaluihin: CRM-järjestelmät, sosiaalisen median palvelut, muut markkinoinnin automaation työkalut sekä erilaiset DAM-järjestelmät. Verkkopalvelualusta pyritäänkin tuomaan koko digimarkkinoinnin keskiöön.
  2. Toiminnallisuudet ja käytettävyys: Muitakin toiminnallisuuksia on usein mietitty avoimen lähdekoodin tuotteita pidemmälle ja ne ovat ennen kaikkea käyttäjäystävällisempiä. Markkinointi- ja viestintätaustaiset sisällöntuottajat arvostavat tyypillisesti helppokäyttöisyyttä sekä joustavuutta. Kaupallisten tuotteiden käyttöliittymät (esim. WYSIWYG, drag & drop) ovat huomattavasti miellyttävämpiä käyttää verrattuna avoimen lähdekoodin tuotteisiin. Joustavuus mahdollistaa muokattavuuden, jolloin pienten muutosten tekeminen ei vaadi teknistä kumppania.
  3. Monikieliset ja -sivustoiset verkkopalvelukokonaisuudet: Avoimen lähdekoodin yhteisöt ovat taistelleet monikielisyyden ratkaisemiseksi pitkään ja ratkaisuja kyllä on, mutta niiden hyödyntäminen nojaa pitkälle kehittäjätiimin osaamiseen. Kaupallisissa järjestelmissä näitä ominaisuuksia on viety keskitetysti huomattavasti pidemmälle ja niiden hallittavuus on sujuvampaa. Lisäksi kaupallisissa järjestelmissä on erilaisia käännöstyötä ja sen hallintaa tukevia toimintoja sekä mahdollisuuksia myös käännöstyön automatisointiin. Voisikin todeta, että mitä kompleksisempi toimintaympäristösi on tähän kontekstiin liittyen, sitä järkevämpää on valita verkkopalvelualustaksi kaupallinen tuote.
  4. Selkeä tiekartta: Kaupallisten tuotteiden keskitetty tuotekehitys muodostaa niiden päivityspolusta huomattavasti selkeämmän ja luotettavamman kuin avoimen lähdekoodin tuotteilla. Myös tuotekehityksen nopeus on tänä päivänä todella ripeää. On toki myös mainittava, että itse tuotteen elinkaaren näkökulmasta esim. WordPressin ja Drupalin tulevaisuudennäkymät ovat vakaat, kun taas kaupallisten toimijoiden ollessa kyseessä liiketoiminnan pelisäännöt asettavat omat epävarmuutensa jatkuvuudelle.
  5. Kumppanikentän vahvuus: Yleisesti ottaen kumppanikenttä on kaupallisten toimijoiden osalta huomattavasti vahvempi. Vaikka avoimen lähdekoodin toimistoja on Suomessakin jo vaikka kuinka monta, on moni näistä toimijoista alle 20 hengen yrityksiä. Myös kokemustaso vaihtelee paljon. Kaupallisiin tuotteisiin nojaavat tahot ovat puolestaan tyypillisesti suurempia järjestelmäintegraattoreita, joiden tekninen osaaminen, resurssit, palvelutarjooma sekä kyky ylläpitoon ja jatkokehitykseen ovat ihan toista luokkaa pieniin toimijoihin verrattuna.

Avoimen lähdekoodin omituiset argumentit

Edellä mainittujen nostojen lisäksi kannattaa myös hieman haastaa avoimen lähdekoodin puolestapuhujien argumentteja, sillä osa näistä perusteluista on aika omituisia. Tässä mielestäni kolme tyypillistä esimerkkiä, joilla on myös kääntöpuolensa:

  1. Laaja kehittäjäyhteisö: Avoimen lähdekoodin vahvuus on perinteisesti ollut laaja kehittäjäyhteisö, jossa jäsenet antavat oman panoksensa kokonaisuuden kehittämiseen. Tämä toki pitää paikkansa, mutten yksiselitteisesti tätä ei voi tulkita positiiviseksi asiaksi. Laaja kehittäjäyhteisö tarkoittaa osaamistasoltaan erittäin kirjavaa ja maantieteellisesti hajallaan olevaa joukkoa ohjelmoijia. Vaikka suuri joukko saa – ainakin teoriassa – paljon aikaan, niin kukaan ei loppujen lopuksi vastaa tuotekehityksestä, tuesta ja dokumentaatiosta. Maksullinen lisenssi velvoittaa tuotteen toimittajaa pitämään näistä asioista huolta.
  2. Ilmainen: Toinen avoimen lähdekoodin houkuttelevuutta lisäävä asia on lisenssimaksuttomuus. Avoimen lähdekoodin järjestelmät ovat lähtökohtaisesti ilmaisia. Lisenssihinnaltaan kyllä, mutta kehottaisin arvioimaan alustan valintahetkellä mieluummin elinkaarikustannusta kuin lisenssikustannusta. Peilaa tilannetta todellisiin tarpeisiin ja tulevaisuuden ambitiotasoon.
  3. Rajattomat mahdollisuudet räätälöimiseen: Toisesta näkökulmasta katsottuna tämä tarkoittaa sitä, että mikäli tarpeet ovat vähänkin laajemmat kuin yksinkertaisten sisältösivujen julkaistu, joudutaan ratkaisu aina tekemään räätälitoteutuksena. Räätälöintimahdollisuudet ovat ohjelmoijan kannalta hyvä juttu, mutta tavallisen sisällöntuottajan kannalta räätälöidyt toteutukset ovat monesti arkea hankaloittavia. Räätälöinnin lisääntyessä myös kaikki pienetkin muutokset joudutaan teettämään teknisellä toimittajakumppanilla, joten jatkokehityksestä tulee usein kankeaa ja jo versiopäivityksissä voi tulla hankaluuksia. Samalla toimittajakumppanin vaihtaminen kesken kaiken hankaloituu.

Molempi parempi?

Joka tapauksessa molemmissa vaihtoehdoissa on puolensa. Avoimen lähdekoodin järjestelmät eivät sovellu kaikkiin tilanteisiin, mutta vastaavasti raskaampi kaupallinen järjestelmä voi valintana olla hyttystä ampuva tykki. Kannattaa siis huolellisesti miettiä mitä verkkopalvelultaan sekä koko digipresenssiltään haluaa, ja minkälaiset resurssit digitekemiseen on käytössä.

Merkittäville kaupallisille toimijoille perinteiset sisällönhallinta- ja julkaisuominaisuudet ovat jo lähes massahyödykkeitä, joilla tuotteita ei myydä. Sen sijaan nämä toimijat panostavat asiakaskokemuksen hallintaan niin markkinoinnissaan kuin tuotekehityksessäänkin. Tuotteiden laajan kyvykkyyskirjon hyödyntäminen myös vaatii paljon – sekä omalta organisaatiolta että kumppaneilta.

Myös avoimen lähdekoodin tuotteissa on paljon hyviä puolia ja oma houkuttelevuutensa. Yksi ongelma silti on avoimen lähdekoodin jakaminen käytännössä. Jotta avoimesta lähdekoodista saataisiin kaikki hyödyt irti, jakamista pitäisi tapahtua huomattavasti nykyistä enemmän. Kannattaa tutustua aiheeseen lukemalla kollegani Perttu Tolvasen viime syksyinen kirjoitus ”Avoin lähdekoodi ei ole avointa, jos sitä ei ole jaettu”.

Edelleen on olemassa koulukuntien välinen taistelu. Osa vannoo avoimen lähdekoodin nimeen ja osa puolestaan pitää kaupallisia tuotteita ainoina uskottavina vaihtoehtoina. Mielenkiintoisen mausteen soppaan tuovat myös Acquia (Drupal) ja Automattic (WordPress), jotka tarjoavat kaupallisia ratkaisuja ja palveluita lähtökohtaisesti ilmaisten avoimen lähdekodin tuotteiden päälle. Kaupallisten haasteiden ja mahdollisuuksien lisäksi nämä toimijat varmasti miettivät miten pitää avoimen lähdekoodin yhteisö tyytyväisenä.

Organisaatioiden ei silti välttämättä tarvitse tehdä ehdotonta valintaa suuntaan tai toiseen. Monissa tapauksissa esim. kansainvälinen ja monikielinen liiketoiminnan pääsivusto on tehty hyödyntämällä kaupallisesti lisensoitua tuotetta, ja tätä pääsivustoa tukevat sijoittajille tarkoitettu konsernisivusto sekä erilaiset kampanjasivustot, jotka on toteutettu avoimen lähdekoodin tuotteilla.

Mikäli valinta arveluttaa, niin ota meihin yhteyttä. Autamme sinua tekemään järkevän ja kestävän valinnan.

Kaipaatko neuvoa omaan verkkopalveluhankkeeseesi? » Ota yhteyttä!

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Mikko Jokela

KTM Mikko Jokela on digitaalisen liiketoiminnan asiantuntija. Hänen erityisalueitaan ovat myynnilliset verkkopalvelut, verkkokaupat ja ylipäätään asiakasrajapinnan digitaaliset kosketuspisteet. Mikko konsultoi asiakkaitaan hankkeiden valmistelussa, konseptien kirkastamisessa, vaatimusten määrittelyssä, teknologia- ja kumppanivalinnoissa sekä digitaalisten kanavien tehokkaassa hyödyntämisessä.

Mikolla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisten verkkopalveluiden teknologia- ja ratkaisukonsultoinnista, sekä kaiken kaikkiaan yli 20 vuoden kokemus IT-alan työtehtävistä. Hän on mm. vetänyt verkkopalveluprojekteja toteuttavaa tulosyksikköä sekä vastannut verkkopalveluliiketoiminnan kehityksestä työskennellessään aiemmin IT-toimittajalla.

Arkkitehtuurin ja teknologiavalintojen konsultointi

Autamme arkkitehtuurin suunnittelussa, vaihtoehtoisten toteutusmallien tunnistamisessa ja sopivimpien teknologioiden valinnassa. Tavoitteenamme on löytää ratkaisut, jotka vastaavat vaatimuksiin, ovat kestäviä ja täyttävät tarkoituksensa kustannustehokkaasti.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun