Työkaluja sisältöjen laadunvalvontaan

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 8 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Tämän vuoden viimeinen sisällönhallinta-asiantuntijoiden tapaaminen Tanskassa käsitteli yhtenä pääaiheenaan sisältöjen laadunvalvontaa, ja myös työkaluja joita on tarjolla tähän aiheeseen. Teen tässä artikkelissa lyhyen katsauksen tähän markkinaan ja arvioin niitä syitä miksi etenkin isot organisaatiot käyttävät näitä työkaluja.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Erilaisia laadunvalvontatyökaluja (QMS = Quality Management System) on ollut verkkosivustoillekin tarjolla jo todella pitkään. Klassisin toimija lienee ActiveStandards, jota ovat käyttäneet monet North Patrolinkin isoimmat asiakkaat.

Tyypillisesti ActiveStandardsia on käytetty etenkin varsin globaalia liiketoimintaa tekevissä firmoissa, jotka ovat halunneet varmistaa että kaikki sivustot toimivat laadukkaasti ja sisältävät samat sisällöt ja elementit. Viime vuosina nämä työkalut ovat laajentuneet myös analytiikkatyökalujen suuntaan, ja osaavatpa jotkut näistä jopa analysoida mahdollisia Javascript-erroreita sivustoilla.

Ehkä yleisin käyttö on ollut erilainen kielitarkistus, ja ylipäätään sivustojen teknisen toimivuuden tarkkailu. Julkisen puolen organisaatiot ovat toki käyttäneet näitä työkaluja myös saavutettavuuden arviointiin. Etenkin briteissä on ollut erilaisia, tiukkoja säädöksiä julkisten verkkopalveluiden laadusta, joten siksikin merkittävä osa näistä laadunvalvontatyökaluista on briteistä lähtöisin.

Suomessahan ei koskaan ole valtionhallinnossa lähdetty tekemään pakottavia vaatimuksia, vaan toistaiseksi on puhuttu vain suosituksista ja suuntaa-antavista laatukriteereistä.

Viime vuosina laadunvalvontatyökalut ovat myös ryhtyneet puhumaan enemmän ei-teknisestä laadunvalvonnasta, ja osittain nämä työkalut ovatkin laajentuneet hakukoneoptimoinnin ja web-analytiikan alueille. Episerverin lisäosa SiteAttention on hyvä esimerkki työkalusta, jota on vaikea luokitella, koska se tekee osittain laadunvalvontaa sekä auttaa hakukoneoptimoinnissa.

Nykyisin laadunvalvontatyökalujen tyypilliseksi toiminta-alueeksi voisi luokitella nämä asiat:

  • sisältöauditoinnit (itse määriteltyjen sääntöjen mukaan)
  • kielen oikeellisuuden tarkistukset
  • rikkinäisten linkkien ja viittauksien tarkistukset
  • Javascript-erroreiden ym. teknisten virheiden tarkastaminen erilaisilla testiajoilla
  • palveluiden nopeuden ja vasteaikojen testaaminen, jopa eri puolilla maailmaa olevien palvelimien avulla
  • saavutettavuuden testaaminen, jopa erilaisten simulaattoreiden avulla (esim. ruudunlukijan simulointi)
  • hakukoneoptimoinnin tarkistuksia (mm. title-tagit, metatagitys, linkitykset, avainsanatiheydet)

Myös työkalujen markkinakenttä on viime vuosina muuttunut aika paljon.

Aiemmin selkeänä markkinajohtajana ollut ActiveStandards tuli ostetuksi jokin aika sitten CMS-firma Crownpeakin toimesta, joten tämä voi vaikuttaa jonkin verran markkinaan, vaikkakin ActiveStandards on vakuuttanut jatkavansa toimintaa myös itsenäisenä työkaluna.

Pohjoismaissa ActiveStandards on jo pitkään kuitenkin kohdannut kovaa kilpailua. Etenkin Siteimprove on palvelu, jota käyttävät Suomessakin monet organisaatiot. Siteimproven asema Pohjois-Euroopassa vaikuttaakin vahvalta.

Eri työkalut ovat myös erikoistuneet hieman eri asioihin. Moni Siteimproven kilpailija on erikoistunut todella globaalien sivustokokonaisuuksien analysointiin. Esimerkiksi brittiläinen LittleForest on tällainen erittäin globaalien kokonaisuuksien analysointiin erikoistunut palvelu.

On myös syytä todeta, että laadunvalvontaan voi suhtautua useilla eri tavoilla. Perinteinen laadunvalvonta on melko lailla ”peruutuspeiliin katsomista”, eli jälkikäteen tapahtuvaa moderointia ja virheiden korjaamista. Tällainen jälkikäteen tapahtuva tarkastaminen vaatii resursseja, ja on väistämättä enemmän ”kriisinhallintaa” kuin oman organisaation digitaalisen osaamisen proaktiivista kehittämistä.

Moni organisaatio toivoisi sisällöntuotannon valvonnan ja ohjaamisen tapahtuvan enemmän etukäteen, ja siksi myös tälle alueelle on syntynyt tarjontaa. Yksi kiinnostavimmista tuttavuuksista on GatherContent, jonka sovellukseen ja asiakkaisiin tutustuimme Tanskassa. GatherContent on hyvin pitkälle viety web-sisältöjen suunnittelutyökalu, joka integroituu myös erittäin hyvin suosituimpiin julkaisujärjestelmiin (WordPress, Drupal ja pitkä lista muita). GatherContentin avulla voi kerätä kommentteja muilta, säätää hyväksyntätyönkulkuja sekä hallita omaa julkaisukalenteria. GatherContenttia käyttävät monet tunnetut suuret organisaatiot, ml. mediayhtiöitä. Yhtiö toimii Lontoossa 16 hengen voimin ja kehittää palveluaan aktiivisesti. Halvimmillaan GatherContentin saa käyttöönsä noin 60 euron kuukausimaksulla.

Jos omien sisältöjen laadunvalvonta kiinnostaa, niin ensin kannattaakin miettiä missä vaiheessa sisältöjen tuotantoprosessia haluaa ryhtyä valvontaa ja ohjausta tiukentamaan. Tuotantoprosessissa vai julkaisun jälkeen? Vasta tämän jälkeen kannattaa miettiä voisiko joku työkalu olla ratkaisu tähän haasteeseen.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Tietosivustot

Autamme laajojen tietosivustojen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Muotoilemme konseptin, tietorakenteet, käyttökokemuksen ja toiminnot hyötypalveluksi, jota on miellyttävä käyttää, helppoa ylläpitää ja kustannustehokasta kehittää koko elinkaarensa ajan.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun