Budjetoi riittävästi jatkuvaan pienkehitykseen

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 7 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Kun verkkosivuprojektiin ryhdytään, halutaan usein laittaa kerralla kaikki kuntoon. Hyvä niin, mutta se ei tarkoita, että verkkosivujen kehitys voidaan projektin jälkeen unohtaa seuraavaksi viideksi vuodeksi.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Hyvin suunniteltu ja toteutettu projekti vie pitkälle, mutta vaikka kuinka hyvin suunnittelee verkkosivuston, validoi konseptin ja pyytää käyttäjiä testaamaan sivustoa uudistusvaiheessa, harvan organisaation toiminta pysyy aivan samanlaisena vuodesta toiseen. Verkkosivujen on taivuttava myös sellaiseen, jota ei osattu verkkosivuprojektissa ennakoida.

Verkkosivu ei ole koskaan valmis. Se ei ole kuin lehti, jota fiilistellään ja ihaillaan kun se tulee painosta, laitetaan jakeluun eikä siihen enää kosketa. Aivan kuten kirjoista, verkkosivuista pitää voida ottaa uusintapainoksia, ilman, että koko julkaisu kirjoitetaan uusiksi. Pelkkä sisällön ylläpitäminen ja päivittäminen ei kuitenkaan riitä, vaikka sekin on välttämätöntä. Myös rakenteiden ja toiminnallisuuksien on pysyttävä ajassa kiinni. Aina ei tarvitse lähteä perustuksista liikkeelle vaan kehittämiselle on varattava tilaa ja rahaa.

Varaa rahaa verkkosivujen kehitykseen

Verkkomaailmassa moni asia muuttuu nopeasti eikä vuosikymmen sitten luotu sivusto ei enää vastaa nykypäivän vaatimuksia. Kaikkia mahdollisia tulevia toiveita ja tarpeita ei kuitenkaan ole tarpeen ennakoida ja sisällyttää alkuperäiseen projektiin, vaan kannattaa ennemmin varautua sivuston ketterään kehitykseen.

Jotta vuosihuolto ja kehitys olisi mahdollista, verkkosivu-uudistuksen yhteyteen on hyvä varata kehitysbudjetti, joka jakautuu seuraaville vuosille.

Nyrkkisääntönä voisi ajatella, että saman verran mitä sivuston uudistaminen maksoi, pitäisi voida käyttää tekniseen kehitykseen seuraavan kolmen vuoden aikana.

Sivuston teknisen kehittämisen lisäksi kannattaa panostaa myös sisältöjen uudistamiseen. Hyvät sisällöt parantavat sivun hakukonelöydettävyyttä, niitä jaetaan sosiaalisessa mediassa ja ne houkuttelevat kävijöitä palaamaan sivulle uudestaan. Sisällön uudistamiseen on siksi myös hyvä lohkaista oma osa vuosibudjetista. Samalla tavalla, kun eri projekteista varataan markkinointiin oma osa, niin verkkosivujen sisältöjen uudistamiseen on hyvä allokoida osa budjetista.

Parhaimmillaan voidaan jatkuvalla pienkehityksellä pitää sivuston konsepti ja sisältö ajantasaisina, niin, että kun isompi uudistus tulee ajankohtaiseksi, päästään pienemmällä remontilla – ja pienemmällä rahalla – kuin silloin, kun huoltoa ja kehitystä on laiminlyöty.

Rakenteet ja sopimukset kuntoon

Verkkosivukehitystä on helpompi tehdä, jos sille on organisaation sisällä valmiiksi malli ja rakenteet ovat kunnossa.

Kehitystyötä pohjustaen on hyvä miettiä mikä on tapa, miten uudet ideat ja vaatimukset käsitellään organisaation sisällä, mitkä ovat kriteerit, mitkä pitää täyttyä, ennen kuin osauudistusta tai muutoksia lähdetään toteuttamaan verkkosivuille, mikä on kehityksen rahoitusmalli ja miten muutokset dokumentoidaan.

Fiksu ostaja myös neuvottelee toimittajan kanssa laajan ylläpitosopimuksen, joka saa kattaa mielellään puolet kehitysbudjetista. Näin muutoksiin ja lisäyksiin on helpompi ryhtyä, kun ne ovat jo mukana budjetissa eikä sivuston kehitykseen varatut rahat pääse karkaamaan muiden hankkeiden rahoitukseen.

Sopimukseen on hyvä kirjata myös työvaraus niin, että jos kehitystyö jää jossakin kuussa käyttämättä, sen voi siirtää käytettäväksi myöhemmin. Näin voidaan myös säästää muutaman kuukauden kehitysvarat vähän isompaan uudistukseen, kuten ulkoasun vaihtamiseen.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Camilla Heikkilä

VTM, IT-tradenomi Camilla Heikkilä on verkkopalvelusuunnittelun ja palvelukonseptien asiantuntija. Camilla konsultoi asiakkaita erityisesti julkisten ja sisäisten verkkopalveluiden ratkaisujen muotoilussa ja sisältökonseptoinnissa, sekä niiden hankintaan liittyvissä asioissa.

Camillalla on vahva viestinnällinen osaaminen ja hän auttaa kiteyttämään organisaation tarpeet ja sisällöt toimivaksi verkkosivukokonaisuudeksi, jossa myös loppukäyttäjän tarpeet on huomioitu. Teknisen osaamisen ansiosta, Camilla pystyy sujuvasti yhdistämään asiakkaan viestinnälliset tarpeet ja eri teknologioiden tarjoamat mahdollisuudet.

Palvelu- ja sisältökonseptien suunnittelun lisäksi, Camilla auttaa hankkeiden valmistelussa sekä optimaaliseen käyttäjäkokemukseen tähtäävien vaatimusten määrittelemisessä.

Camillalla on vuosien kokemus verkkopalveluiden suunnittelusta sekä sitä ennen yli kymmenen vuoden kokemus erilaisista verkkoviestintätehtävistä järjestösektorilla ja julkishallinnossa. Aikaisemman työuran aikana, Camilla on vastannut useasta verkkopalveluprojektista ja toiminut myös tuoteomistajan roolissa.

Tietosivustot

Autamme laajojen tietosivustojen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailuttamisessa. Muotoilemme konseptin, tietorakenteet, käyttökokemuksen ja toiminnot hyötypalveluksi, jota on miellyttävä käyttää, helppoa ylläpitää ja kustannustehokasta kehittää koko elinkaarensa ajan.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun