Liferay CE on Liferayn maistiainen

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 7 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Liferay on varsin kyvykäs portaalijärjestelmä, jota käytetään Suomessa intranet-palveluissa, erilaisissa räätälöidyissä tilauskanavissa sekä jonkin verran myös web-julkaisujärjestelmänä. Liferayn isoin kummallisuus on sen jakautuminen CE- ja EE-versioihin, ja tämä jako hämmentää asiakkaita jatkuvasti, eikä ihme.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

EE (”Enterprise Edition”) on virallinen versio, johon saa virallista tukea ja joka tukee vaativampia käyttötapauksia. Jatkossa myös osa kehittyneemmistä toiminnoista tulee vain EE-versioon (kuten personointi). CE-versio (”Community Edition”) on avoimesti julkaistu versio, joka on kuitenkin aina jäljessä EE-versiota, ja johon ei ole saatavilla virallista tukea tai uusimpia tietoturvapäivityksiä.

Liferayn liiketoiminnan näkökulmasta CE-versio onkin käytännössä vain kokeilukäyttöön tarkoitettu versio. Lisäksi se antaa Liferayn markkinointiosastolle kyseenalaisen oikeuden mainostaa Liferayta avoimen koodin vaihtoehtona (vaikka EE ei ole avointa koodia). Samaa mallia käyttävät monet muutkin kaupalliset ohjelmistotoimijat (esim. Magnolia), mutta Liferayn kumppanikenttä käyttää CE-versiota poikkeuksellisen laajasti. Yleensä vastaavan mallin kohdalla CE-versiota pidetään avoimemmin kokeiluversiona tai pelkästään tuotekehityksen ja testauksen tehostamiseksi tehtynä versiona. Esimerkiksi termiä ”community supported development” käytetään alalla kuvaamaan tällaisia malleja. Avoimesta koodista ei välttämättä maailmalla puhuta näiden mallien yhteydessä lainkaan.

Liferayn malli onkin monella tapaa tyypillinen. CE-versiota ei voi helposti päivittää EE:hen eikä siihen saa virallisia tietoturvapäivityksiä, koska sitä ei ole oikeasti tarkoitettu todella vaativien palveluiden käyttöön. CE on kokeiluversio, jotta Liferaysta kiinnostuneet tahot voivat tehdä ensimmäiset pilottitoteutukset ilman minkäänlaisia lisenssi-investointeja. Sama malli on ollut olemassa kaupallisilla järjestelmätoimittajilla jo kymmeniä vuosia (esim. Oracle, IBM, Microsoft), mutta aiemmin näitä kokeiluversioita ei ole samassa mittakaavassa yritetty käyttää myös tuotantokäytössä (noh, ehkä SharePointin ilmaista Foundation -versiota Suomessa kyllä yritettiin myös…).

Liferay CE:tä kuitenkin käytetään Suomessa isoissakin palveluissa, ja monet integraattorit suosittelevat aktiivisesti CE-versiota asiakkailleen, jopa silloin kun asiakas on jo alustavasti valinnut EE-version. Tämä on todella kyseenalaista toimintaa integraattoreilta, mutta valitettavasti Liferay on itse osittain aiheuttanut tämän tilanteen omalla toiminnallaan.

EE-leiri vastaan CE-leiri

Liferayn kumppanikenttä on nimittäin täysin jakautunut EE- ja CE-leireihin. Tämä jakautuminen johtuu siitä, että viralliset Liferay-kumppanit eivät saisi työskennellä CE-versioiden kanssa ollenkaan.

Tämä on käytännössä todella kummallinen malli, jonka etuja on vaikea ymmärtää.

Asiakkaiden kannalta tilanne on erityisen haastava, koska mallin seurauksena kaikilla Liferay-kumppaneilla on tavallaan ”oma agenda”. EE-kumppanit suosivat EE-versiota, koska ovat virallisia kumppaneita, eivätkä voi kumppanisopimuksen johdosta käytännössä tehdä CE-projekteja. Näitä virallisia kumppaneita ovat Suomessa Ambientia ja Arcusys, jotka ovat myös selkeästi kokeneimmat Liferay-kumppanit Suomessa.

Jos asiakas siis päätyy CE-versioon, niin isoimmat kokeneimpien Liferay-osaajien keskittymät eivät voi osallistua tarjouskilpailuun projektista, eivätkä ratkaisujen jatkokehitykseenkään.

Ilman virallista kumppanistatusta Liferay-projekteja kuitenkin tekee Suomessa iso joukko integraattoreita, ja monet näistä ovat hyvinkin kokeneita Liferay-kumppaneita. Esimerkiksi Solita, Digia, CGI, Visma, Ch5 Finland ja monet muut tahot tekevät Liferaylla paljon projekteja, ja ovat tehneet jo vuosia. Ei CE-version kanssa siis pulaan joudu, mutta silti valinta rajaa ison joukon ykkösketjun osaajia kokonaan mahdollisuuksista pois.

Nämä ”epäviralliset Liferay-kumppanit” voivat tehdä projekteja niin CE- kuin EE-versioilla. Täten nämä villit kumppanit myös monesti ”auttavat” asiakkaita valitsemaan itselleen sopivimman version. Valitettavasti heilläkin vain sattuu olemaan varsin hyviä syitä suositella erityisesti toista versiota.

Villeille kumppaneille CE-version suosittelu on nimittäin liiketaloudellisesti ja kilpailuteknisesti varsin järkevää, koska jos asiakas päättää valita CE:n, niin pahimmat kilpakumppanit eivät voi osallistua kilpailuun lainkaan. Lisäksi CE:n kanssa toimiessa ylläpito on aina paljon parempi diili, koska tietoturvapäivitykset ja kaikenlaiset pienkorjaukset täytyy asiakkaan itse maksaa, ellei halua odottaa seuraavaa CE:n isoa päivitystä (joita tulee ehkä noin kerran vuodessa). Tietoturvan suhteen CE:n kohdalla asiakas siis joko ottaa kovan riskin, tai sitten maksaa omalle kumppanilleen tasaisesti ilmenevien aukkojen paikkauksesta – useimmat maksavat kiltisti.

CE:n ylläpito on rahakkaampaa integraattoreille

Ei siis ihme, että monet näistä integraattoreista suosittelevat mielellään CE:tä asiakkaille, koska lisenssimaksujen sijasta asiakkaan rahat siirtyvät integraattorin tilille.

Tämä ongelma on Liferayn itsensä aiheuttama, mutta vaikka Liferay korjaisi malliaan, niin ongelma ei aivan poistuisi. Aina löytyy integraattoreita, jotka näkevät nämä CE- ym. kokeiluversiot mahdollisuutena saada isompi osuus asiakkaiden rahoista.

Joskus näitä CE-versioita on myös järkevää käyttää, etenkin pienemmissä käyttötapauksissa, joissa kenties vasta koetellaan uuden teknologian sopivuutta. CE-versioilla on siis paikkansa tässä maailmassa, mutta todelliseen tuotantokäyttöön näitä ei pitäisi useimmissa tapauksissa käyttää. Ainut todella hyvä syy käyttää CE-versiota on jonkinlainen koekäyttö, korkeintaan vakava pilotointi.

Järkeviä rajatapauksia voivat olla myös tilanteet, joissa ei tarvita Liferaysta muuta kuin portaalikehystä, jonka läpi esitetään täysin räätälinä tehtyjä Java-sovelluksia. Esimerkiksi finanssialalla voi olla tällaisia tilanteita, kun halutaan korvata vanhentuneita portaalikehyksiä (esim. Oraclen tai IBM:n), mutta ei haluta koskea varsinaisiin liiketoimintasovelluksiin.

Uusien palveluiden kohdalla CE-version käyttöä on hyvin vaikea ymmärtää. Etenkin jos CE-versiolla yrittää vain säästää rahaa, niin on jo ylipäätään valinnut väärän teknologian omalle budjetilleen.

Liferay CE:tä ei pitäisi perustella avoimella koodilla

Avoimella koodilla perustelu on taas aivan naurettavaa, koska käytännössä Liferayta kehittää yksi yritys, eikä todellista yhteisöllistä kehitystä ole lainkaan (verrattuna esim. Drupaliin tai WordPressiin).

CE-versiota käyttämällä altistaa myös itsensä pahimmillaan huomattaville tietoturvariskeille, sekä ylipäätään riskeille liittyen vaikeasti ennustettavaan jatkokehitykseen. CE:n kehityshän on täysin Liferay-yhtiön hyvän tahdon varassa, eikä isoa Liferay-ympäristöä siirretä CE:stä EE:hen mitenkään erityisen helposti.

Ilmaisen maistiaisen varaan ei mitään toiminnalle kriittisiä palveluita tulisi rakentaa.

Jos Liferayta aikoo käyttää vakavissaan, pitäisi käyttää EE-versiota.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Asiointipalvelut ja ekstranetit

Autamme digitaalisten asiointikanavien suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme asiakasystävälliset itsepalveluratkaisut, virtaviivaiset asiointiprosessit ja kustannustehokkaat teknologiat asiointiin, jäsenpalveluihin ja ekstranettiin.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun