Yritysten verkkopalvelut verkkokauppamaistuvat

Otathan huomioon, että tämä artikkeli on yli 6 vuotta vanha, joten sisältö ja linkit eivät ole välttämättä ihan ajan tasalla. Tuoreempana lukemisena sinua voisi kiinnostaa vaikkapa jokin näistä artikkeleista:

Verkkokaupan perustaminen on monelle yritykselle vaikeaa, mutta verkkokauppamaisempaan suuntaan voi silti mennä. Esimerkiksi jälleenmyyjien kautta toimiville yrityksille voi oman verkkokaupan perustaminen olla todella ison henkisen ja liiketoiminnallisen kynnyksen takana.Illuusio verkkokaupasta on kuitenkin kohtuullisen helppo tehdä, ja sellainen voi olla hyvin tehokasta.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

Kansainväliset firmat ovat jo tehneet näin pidempään. Esimerkiksi Thulella on hinnat esillä omalla sivustollaan avoimesti, ja tuotteita voi lisätä muistilistalle. Jonkinlaisten listahintojen näyttäminen ja muistilista-toiminnon tarjoaminen onkin ollut se peruskonsepti, jolla moni on toiminut. Thulen sivusto edustaa laadukasta perustoteutusta tästä konseptista.

thule-tuotesivu

>> Esimerkissä oleva tuotesivu Thulen sivustolla

Pidemmällekin voi mennä. Esimerkiksi nyt keväällä uudistunut Buster.fi on hieno esimerkki hyvin verkkokauppamaisesta sivustosta, jossa tuodaan hintoja reilusti esille, ja tuotteita voi lisätä ostoskoriin. Tosin tarkkaan ottaen sivusto ei puhu ostoskorista, mutta toimii aivan kuten laadukas verkkokauppa. Erilaisia kokoonpanoja voi valita ja lisätä ostoskoriin, ja ostoskorin valitsemalla voi edetä ostoprosessissa.

Ostoprosessissa eteneminen tarkoittaa valitun kokoonpanon ja yhteystietojen lähettämistä sopivimmalle jälleenmyyjälle, joten käytännössä kyse on liidien keräämisestä jälleenmyyjille. Ostajan kannalta tällä tuskin on kuitenkaan suurta väliä, hän pääsee ostoprosessissa eteenpäin, ja harva tuskin odottaa saavansa isoa venettä lähimpään postin toimipisteeseen muutenkaan.

buster-tuotesivu

>> Esimerkissä oleva tuotesivu Busterin sivustolla

Myös toinen keväällä uudistunut tuotevetoinen sivusto toimii hyvänä esimerkkinä tästä trendistä. Vaisalalla on huikea tuotevalikoima, ja heidän pääsivustonsa esittelee koko tarjonnan. Pääsaitin kyljessä oleva verkkokauppa kattaa vain osan heidän tuotevalikoimastaan. Silti pääsivustokin sisältää ostoskoritoiminnon (tosin se vie takana olevaan verkkokauppaan) ja viestii näin käyttäjille mahdollisuudesta ostaa tuotteita suoraan Vaisalalta. Osaan sivuista on myös tuotu ”Buy Now” -linkit, jotka vievät samaan, sivuston takana toimivaan verkkokauppaan.

vaisala-tuotesivu

>> Esimerkissä oleva tuotesivu Vaisalan sivustolla

Vaisalan toteutuksessa on myös kiinnostavaa, että palvelut on tuotu samalla tavalla tuotehaun piiriin, joten niitä pystyy suodattamaan ja selailemaan aivan samalla tavalla kuin tuotteita. Tämäkin lisää entisestään verkkokauppafiilistä.

Verkkokauppamaistuminen on ollut kansainvälinen trendi jo pitkään, nyt se tuntuu saavuttaneen myös Suomen. Yhä useampi tuotevalmistaja ja jopa palveluiden myyjä uskaltaa tuoda ohje- tai esimerkkihintojaan sivustolle, ja sivustoista tehdään verkkokauppamaisempia, jolloin ne ovat myyvempiä ja ostajia aktivoivempia. Suuntaus on hyvä, moni sivusto voi olla hyvin verkkokauppamainen ilman että sivustolla voi oikeasti luottokorttia käyttää.

Esimerkiksi Busterin kohdalla harva ostaja edes todennäköisesti haluaisi käyttää luottokorttiansa ja ostaa veneen samantien, jälleenmyyjien kautta asioiminen on varmasti monelle se miellyttävin malli. Silti hintatiedot ja lisävarustetarjonta ja verkkokauppamaisuus ovat perusteltuja ja auttavat paremman ostokokemuksen luomisessa.

(Disclaimer: North Patrol on auttanut Vaisalaa digikanavien esiselvityksessä, jonka asettamien uudistustavoitteiden myötä Vaisala toteutti yhtenä hankkeena verkkopalvelunsa uudistuksen.)

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Perttu Tolvanen

KTM Perttu Tolvanen on digitaalisten palveluiden suunnittelun, arkkitehtuuriratkaisujen ja kumppanivalintojen asiantuntija. Perttu konsultoi asiakkaita hankkeiden valmistelussa ja vaatimusten määrittelyssä sekä tukee asiakkaita teknologia- ja toteuttajakumppaneiden valinnassa.

Pertulla on yli viidentoista vuoden kokemus erilaisista web-, extranet- ja intranet-projekteista mm. projektipäällikön, suunnittelijan ja konsultin rooleissa. Aiemmassa työhistoriassaan Perttu on toiminut tilaajana ja projektipäällikkönä suuressa mediayhtiössä, sisällönhallintajärjestelmien konsulttina isossa IT-alan yrityksessä sekä itsenäisenä, riippumattomana konsulttina omassa yrityksessään. Hän on myös tunnettu kouluttaja ja bloggaaja. Perttu on myös päätoimittaja web-aiheisessa Vierityspalkki.fi -blogissa.

Markkinointi verkossa

Autamme innostavien markkinointiviestinnällisten digipalvelujen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme oikean sisältöstrategian ja digimarkkinoinnin keinot, joilla voit edistää brändiäsi, kerätä liidejä, ohjata vakuuttaville asiakaspoluille sekä innostaa yhteydenottoihin, tilauksiin ja sitoutuneeseen asiakkuuteen.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun