Voisiko kaupunkien visit-sivustot yhdistää perussivuston kanssa? Tätä mietitään monessa kunnassa, kun on kyllästytty maksamaan kahdesta järjestelmästä ja päivittämään samoja tietoja useaan paikkaan.

Sivustoja suunnitellessamme kuulemme usein hyviä perusteluja yhdistämisen puolesta ja vastaan, mutta jos sivusto olisi yhteinen, millainen sen pitäisi olla, että se vastaisi niin asukkaan kuin matkailijan tarpeisiin.

Yksi yhteinen sivusto vai kaksi erillistä?

Yhden sivuston puolustajat vetoavat yhteisiin sisältöihin, esimerkiksi uimarannat kiinnostavat asukkaita ja matkailijoita, mutta erillisiin sivustoihin päivityksiä harvoin muistetaan tehdä. Myös oman kaupungin asukkaille visit-sivustoilla olisi arvokasta sisältöä, mutta he eivät sivustoon juurikaan eksy kahviloita etsiessään. Kun sivustot ovat yhdessä järjestelmässä, niistä on myös yhdet kulut ja kirjautumiset.

Kahden sivuston kannattajat puhuvat visit-sivustojen houkuttelevuuden ja näyttävyyden puolesta: peruskorjausaikataulut eivät kiinnosta käväisijää, eikä niistä voi coolisti kertoa. Lisäksi huolettaa tiedon löytyminen, sillä eskaripaikan hakijalle markkinointihöttö on hidaste. Visit-sivujen ääni on viritetty matkailijalle, ja häntä varten on poimittu kivoimmat kotikaupungin kohteet.

Jos päädytään yhteen sivustoon, sen pitää olla riittävän houkutteleva ja näyttävä, käyttökokemuksen helppo, fiiliksen elämyksellinen, järjestelmän yhteinen ja sisällön tarkoituksenmukainen kullekin kävijälle.

Sivustojen käyttökokemus yhdenmukaistuu

Yhteinen julkaisujärjestelmä on helpoin asia ratkaista, etenkin niin että yhdellä julkaisujärjestelmällä luodaan omat, erilliset osiot peruspalveluille ja matkailulle, ja ohjataan etusivulta bannerien avulla omiin osioihinsa. Osiot sitten palvelevat keskeisiä kohderyhmiään – kuten erillisinä toteutetut sivustot tekevät.

Yhdistämisessä on minimissään kyse vain samasta lähtöpisteestä. Toki sekin auttaa löydettävyydessä, koska etenkin useiden toimijoiden matkailusivut ovat saattaneet saada eksoottisia nimiä kuten Saami village, Tosi Lappi, Visit Kimitoon tai Tourism Hanko.

Visuaalisuus ja käyttökokemus ovat alkaneet jo yhdenmukaistua. Sen osoittavat samalla julkaisualustalla ja samankaltaisia sivupohjia käyttävät sivustot. Vertaa esimerkiksi WordPressillä tehtyjä Rauman (kaupungin sivu ja visit-sivu) ja Drupalilla julkaistuja Turun (kaupungin sivu ja visit-sivu).

201810-rauma-ja-raumavisit

201810-turku-ja-visitturku

Vaikein yhdistettävä osuus on sisältö

Entä sitten se vaikein osuus – sisältö? Monella pienellä kunnalla asukkaiden ja matkailijoiden sivustot on yhdistetty. Ratkaisutapoja näkee karkeasti kahdenlaisia: matkailijoita käsitellään omana kohderyhmänä (esim. Tornio)  tai päävalikosta lohkaistaan matkailijoille yksi osio (ks. esimerkiksi Pietarsaari tai Rautalampi). Näissä ratkaisuissa sivusto nojaa kuitenkin peruskunnan teemoihin ja esimerkiksi vapaa-ajanviettotavat on saatettu ripotella kumpaankin osioon.

201810-tornio-ja-jakobstad

Jos sivuston ideana on vastata eniten esitettyihin kysymyksiin, asukkaiden ja matkailijoiden kysymykset ovat erilaisia: asukas etsii kotikaupunkinsa palveluihin vastauksia ja yhteystietoja; turisti majoitusta, ruokapaikkoja ja nähtävyyksiä. Sisältö on siis teemoitettava uudelleen.

Yhteisiä sisältöalueita löytyy

Odotankin sivustoa, jossa sisältö on teemoitettu kokonaan uudestaan. Sisällöstä on kaivettu ne asiat, jotka ovat asukkaille ja vierailijoille yhteisiä ja ne joille tarvitaan omat osionsa.

Kuviossa vasemmalla on vain asukkaita ja oikealla vain matkailijoita kiinnostavia sisältöjä. Keskeltä löytyy asiat, joista on hyötyä molemmille kohderyhmille.

kuntasaitin teemat - vihreä

Esimerkiksi Berliini on tätä asetelmaa jo tavoitellut. Yhteistä sisältöä löytyy tapahtumista ja ostoksista; eri sisältöjä kaupungin palveluista sekä majoituksesta ja matkustamisesta. Rakenteellisesti hyvä yritys, vaikka kyllä Berliinillä on vielä varmuuden vuoksi visit-sivustonsakin.

201810-berlin

Mielenkiintoista on seurata, millainen rakenne ja etusivu(t) yhteisten sisältöteemojen ympäri rakentuisi. Millainen on koko sivuston etusivu? Heijasteleeko se kummankin sivuston pääteemoja ja sitä kautta rakenteita? Pitäisikö etusivuja/laskeutumissivuja olla kaksi? Laskeutumissivujen merkitys joka tapauksessa kasvaa perus- ja matkailusivustojen yhdistyessä, kun niihin ohjaudutaan erilaisia reittejä käyttäjän tunnistamisen tai hakukoneosumien kautta.

Jään jännityksellä odottamaan, sillä tämän vuoden keväällä aikana ainakin kaksi isoa suomalaista kaupunkia on kilpailuttanut toteuttajat uudelle yhdistetylle sivustolle.

Sivustot visuaalistuvat ja yhdistyvät

Joka tapauksessa kuntien sivustot visuaalistuvat jo yleisten verkkotrendien mukaisesti. Visuaalisuutta edistää tulevat hallinnolliset muutokset. Sosiaali- ja terveyspalvelut väistyvät kaupunkien verkkopalveluista maakuntauudistuksen myötä ja kaupunkien toiminnan ytimessä on yhä enemmän vetovoimaa lisäävät asiat.

Peruskunnan sivuston visuaalistuessa erillisten visit-sivustojen tarve vähenee. Tätä muutosta edesauttaa julkaisualustojen yhdistämiset sekä viestintä- ja markkinointitoimintojen lähestymiset. Kuntien strategisia päämääriä tavoitellaan yhteisillä keinoilla niille sopivilla kanavilla.

Kaupunkien fiiliksen välitys sähköisesti ei ole enää pelkästään verkkosivustojen varassa, vaan mielikuvaa luodaan myös somessa. Kun matkailijalla on tarve syventyä tulevaan kohteeseen, hän löytää kysymyksiin vastaukset kauniilta kaupungin verkkosivuilta – fiiliksen hän imee somesta.

Tilaa blogin Parhaat palat -uutiskirje, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.