Aika moni uskaltaa. Muutama vuosi sitten autoimme Kojamoa (silloin vielä VVO) heidän uuden Lumo-brändinsä verkkokaupan suunnittelussa ja toteutuksessa. Täysin uudenlainen asunnon vuokrausprosessi sai varsin hyvän vastaanoton, koska pääkaupunkiseudulla vuokra-asuntojen saatavuus oli (ja on) heikkoa. Etenkin ulkopaikkakunnilta tulevat kokivat aivan järkevänä ajatuksena vuokrata kämppänsä verkon yli näkemättä.
Nyt vuonna 2018 on kuitenkin jo ihan toinen tilanne. Kauppalehti kertoo Kojamoa käsittelevässä jutussaan, että marraskuun puolivälissä Lumon kautta on tehty 7500 vuokrasopimusta.
”Lumo-verkkokaupassa on tehty yhteensä jo yli 7500 vuokrasopimusta, kun niitä kesäkuun lopussa oli 4000. Kuukausitasolla kaikista uusista Lumo-vuokrasopimuksista 30 prosenttia ja uudiskohteiden sopimuksista jopa 80 prosenttia tehdään verkossa.”
Nopean laskennan perusteella ihan vielä ei olla tuhannen sopimuksen kuukausivauhdissa, mutta ei siitä paljon jäädä. Joka tapauksessa vauhti on luokkaa 100-200 vuokrasopimusta verkon kautta viikossa. Tätä voi pitää melkoisena määränä, kun kyse on kuitenkin tuhansien eurojen arvoisista sopimuksista.
Jos joku vielä epäilee, että kuluttajat eivät ole valmiita tekemään isoja hankintoja pelkästään verkossa tapahtuvan perehtymisen perusteella, niin kannattaa ajatella uudestaan.
>> Lue muutaman vuoden takaisesta case-tarinastamme miten Lumo-verkkokauppa syntyi.
Lisää aiheesta:
-
- Hakemisto: Julkaisujärjestelmät ja verkkokauppa-alustat Suomessa
- Yritysten verkkopalvelut verkkokauppamaistuvat
- CASE: Eckerö Line onnistui monimutkaisessa verkkokauppauudistuksessa
- CASE: Pauligin Mun Kahvi kannustaa yksilöllisen kahvipaketin suunnitteluun
- B2B-palvelukanava on asiakkaan VIP-aitio
- B2B-myyntikanavalla ei ole tyypillistä asiakasta
Tilaa blogin ”parhaat palat” -uutiskirje, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.
Kommentoi