2.5.2019

Adobe julkisti toukokuussa 2018 yrityskaupan, jossa se hankki omistukseensa verkkokauppa-alusta Magenton. Adoben vahvasta kokonaistarjoomasta on puuttunut verkkokauppa-alusta, joten siinä mielessä hankinta ei ollut suuri yllätys. Nyt kun kaupan julkistuksesta on kulunut lähes vuosi, niin on aika pohtia hieman yrityskaupan vaikutuksia ja Magenton tulevaisuudennäkymiä.

Magenton omistajat ovat vaihtuneet viime vuosien aikana tiuhaan tahtiin. Tuotteen kehitystyö aloitettiin alun perin vuonna 2007 ja kehityksestä vastannut Varien julkaisi ensimmäisen Magento-version vuonna 2008. Verkkokaupankäyntiin erikoistunut amerikkalaisjätti eBay osti Magenton vuonna 2011. Yhtiö oli jo aiemmin omistanut merkittävän osuuden Magentosta ja kesäkuussa 2011 Magento siirtyi kokonaisuudessaan eBayn omistukseen. Erinäisten vaiheiden kautta pääomasijoitusyhtiö Permira osti Magenton loppuvuodesta 2015. Permira saikin kehitettyä Magentoa merkittävästi eteenpäin, ennen kaikkea pilvipalvelun osalta. Onnistuneesta kehityksestä ja kaupallistamisesta osoituksena on kesäkuussa 2018 virallisesti päätökseen saatu yrityskauppa Adoben kanssa, jolloin Magento siirtyi taas amerikkalaisomistukseen.

Adobe-kauppa on herättänyt paljon mielenkiintoa, mutta se myös nostaa esiin useita kysymyksiä. Vielä Permiran omistuksessa Magenton pääkohderyhmänä olivat alle 100M€ liikevaihtoa tekevät verkkokaupat. Myös selkeästi pienemmille verkkokaupoille löytyi suhteellisen kustannustehokkaita kaupallisia ratkaisuja ja lisäksi maksuton avoimen lähdekoodin versio.

Ostamalla Magenton Adobe osti samalla itselleen valtavan määrän ns. mid-market -asiakkuuksia. Mitä Adobe aikoo tehdä näille asiakkuuksille? Tähtääkö yhtiö jatkossa yhä enemmän ja enemmän globaaliin enterprise-sektoriin myös verkkokaupan osalta, jolloin se alkaa kilpailemaan SAP:in, IBM:n, Oraclen ja Salesforcen kanssa samoista suurasiakkaista? Siirtyykö tuotteen fokus pois kuluttajaverkkokaupasta kohti B2B-kauppaa? Miten Magenton muille ohjelmistoversiolle käy?

Lisenssihintojen nousu

Adobella on kova pyrkimys integroida Magento osaksi omaa Adobe Experience Cloud -kokonaisuuttaan. Adoben omalla sivustolla puhutaankin jo Adobe Commerce Cloudista, eikä enää Magentosta. Tällä hetkellä tämä on kuitenkin vain markkinointipuhetta ja todellinen integroituminen vie vielä aikaa. Suunta on kuitenkin selkeä.

Tuotteen uudelleenbrändäys näkyy markkinointiponnistusten lisäksi nyt myös lisenssihinnoissa, jotka ovat nousseet hiljattain. Magenton kaupallisten versioiden lisenssihinnat perustuvat verkkokaupan läpi kulkevaan liikevaihtoon. Matalammissa liikevaihtoluokissa lisenssihintojen korotus on ollut suht maltillinen, mutta kun mennään hieman suurempiin liikevaihtoluokkiin, niin Magenton listahinnat ovat yli kaksinkertaistuneet. Adobe on siis ”ostamassa itseään sisään” yhä suurempiin pöytiin.

Korkeampi hintataso varmasti pelottaa pois juuri sitä mid-market -asiakaskuntaa, jossa Magento on aiemmin ollut vahvimmillaan. Eri asia on, maksaako kukaan suurempi asiakas oikeasti listahintaa, mutta mahdollista alennusta saadakseen on käytävä erillinen neuvotteluprosessi suoraan Adoben kanssa. Aiemmin hinnoittelu oli selkeämpää ja läpinäkyvämpää, mutta nyt saadakseen edes listahinnat, asiakkaan on otettava kontakti Adoben myyntiedustajaan.

Näin Adobe pääsee lähemmäksi asiakkaitaan, mutta samalla se puree itseään nilkkaan tekemällä tuotteen ostamisesta hitaampaa ja työläämpää. Neuvottelumalli toimii enterprise-kokoluokan asiakkuuksien kanssa, mutta esim. monelle suomalaiselle ostajalle se varmasti tuntuu hankalalta.

Miten käy Magento EE:n?

Magento Enterprise Edition (EE) tunnetaan nykyään nimellä Magento Commerce on-premise. Kyseessä on Magenton kaupallinen versio, jonka voi asentaa asiakkaan omaan palvelinympäristöön esim. Azureen. Magento EE on suht laajalti käytössä oleva tuoteversio, mutta nyt sen tulevaisuus näyttää yllättävänkin epävarmalta.

Uusi lisenssihinnoittelu Magento Commerce on-premisen osalta on todella erikoinen. Lisenssihinnat ovat käytännössä samat kuin Magento Commerce Cloudissa, mutta on-premise -vaihtoehdossa lisenssihinnalle saa huomattavasti vähemmän vastinetta. Magenton omalla sivustolla on vertailutaulukko avoimen lähdekoodin ja kaupallisen version eroista. Magento Commerce on-premisen tapauksessa vertailutaulukon Magento Hosted Cloud -otsikon alla olevat kohdat eivät kuulu lisenssihintaan ja näin ollen jäävät asiakkaan vastuulle. Näiden puuttuminen lisää asiakkaan kustannuksia ja vaatii pitemmässä juoksussa enemmän ratkaisun elinkaareen liittyvää huolenpitoa.

Tämä on Adobelta selkeä strateginen valinta. He haluavat ohjata asiakkaita mahdollisimman paljon Magento Commerce Cloudin suuntaan. Tämä on monella tapaa ymmärrettävää, mutta samalla se nostaa esiin kysymysmerkin Magento Commerce on-premisen tulevaisuudesta. Voi hyvinkin olla, että Adobe hautaa on-premise -version lähitulevaisuudessa kokonaan.

Tämä aiheuttanee harmaita hiuksia myös Magenton toimittajakumppaneille. Moni heistä on tuotteistanut hosting-ratkaisun omaan Magento-palvelukokonaisuuteensa. Nyt kun Magento Commerce on-premisen lisenssihinta on noussut tuntuvasti ja muutenkin sen tulevaisuuteen liittyy epävarmuutta, asiakkailla on todella vähän hyviä syitä valita on-premise -versio Commerce Cloudin sijasta. Osa vastuusta siirtyy siis pois toimittajakumppanilta Magenton PaaS-ympäristöön. Samalla toimittajakumppaneilta katoaa osa heidän bisneksestään.

Avoimen lähdekoodin tulevaisuus

Adobe ei varsinaisesti ole tunnettu avoimen lähdekoodin omistajuudestaan. Yhtiössä on kuitenkin otettu askelia tähän suuntaan ja voi hyvinkin olla, että Magenton open source -ratkaisu (entinen Magento Community Edition, CE) jatkaa kaupallisen version rinnalla. On kuitenkin selvää, että Adobe preferoi kaupallista Magento Commerce Cloudia, joten Adobella avoimen lähdekoodin versio nähdään vain matalan kynnyksen välivaiheena kohti kaupallista ratkaisua.

Jo nyt on huomattavissa, että kaupallisen version kyvykkyydet erkanevat avoimen lähdekoodin version kyvykkyyksistä. Tämä korostuu esim. B2B-kaupankäyntiin ja BI-raportointiin liittyvissä ominaisuuksissa, kun Adobe kehittää tuotettaan yhä enenevissä määrin kohti globaalia enterprise-kategoriaa.

Joka tapauksessa Magenton lisenssimaksuton avoimen lähdekoodin versio soveltuu edelleen pienemmille verkkokaupoille ja ennen kaikkea kuluttajakauppaan. Erilaisia ilmaisia tai edullisia lisäosia on saatavilla runsaasti ja open source -versio tarjoaa käytännössä rajattomat räätälöintimahdollisuudet ratkaisulle. Avoimen lähdekoodin versiossa on kuitenkin huomioitava mm. seuraavat riskit:

  • Ei kaupallista tukea Adobelta
  • Toteutus vaatii enemmän räätälöintiä ja kolmannen osapuolen lisäosia kuin kaupallinen versio
  • Tarvittavilla lisäosilla on useita eri toimittajia ja niiden kehittymisestä sekä keskinäisestä yhteensopivuudesta ei ole varmuutta pitemmällä aikavälillä

Lisäksi verkkokaupalle tarvitaan erillinen hosting-ratkaisu.

Harkitse tarkkaan verkkokauppasi alustavalintaa

Pitääkö olla huolissaan?” kyselee Jenni Pääskysaari tunnetussa viihdeohjelmassa panelisteilta. Magenton tapauksessa ne nykyasiakkaat, jotka ovat jo aiemmin valinneet Magento Commerce Cloud -ratkaisun, ovat hyvinkin turvallisilla vesillä. Tuote tulee varmuudella kehittymään ja sen elinkaari tulee olemaan pitkä. Adobe tulee panostamaan tuotekehitykseen ja Magenton integroimiseksi omaan Experience Cloud -pakettiinsa valtavia rahasummia. Ainoa huoli Magento Commerce Cloudin osalta liittyy lisenssikustannusten mahdolliseen nousuun sillä hetkellä, kun lisenssihintoja on sopimuksellisesti mahdollista seuraavan kerran tarkistaa.

Huomattavasti enemmän huolissaan tulisi olla Magento EE:n asiakkaana. Adoben fokus on niin vahvasti Commerce Cloudissa, että vaikka EE onkin juuri tällä hetkellä oikein pätevä alusta, niin vaikuttaa siltä, ettei Adobella ole intressejä sen pitkäjänteiseen kehittämiseen. Erityisen kriittisesti tilannetta tulee tarkastella siinä tapauksessa, mikäli verkkokauppa pyörii vielä Magenton 1. versiolla, jolloin versiopäivitys on edessä joka tapauksessa. Päivitystä ei välttämättä kannata tehdä Magento 2 EE:hen/on-premiseen, vaan edessä voi olla siirtyminen suoraan Magento Commerce Cloudiin. Ison versiopäivitysrumban sijasta edessä voi siis olla totaalinen uudistus.

Magento open sourcen käyttäjät pysynevät open source -käyttäjinä niin kauan, kun verkkokauppaliiketoiminnalla alkaa mennä niin hyvin, että siirtyminen kaupalliseen versioon (lue: Magento Commerce Cloud) on järkevää tehdä. Jos avoimen lähdekoodin riskit on aiemminkin hyväksytty, voidaan niiden kanssa varmasti elää myös jatkossa.

Itse olen huolissani Magenton asemasta suomalaisessa verkkokauppamarkkinassa. Tällä hetkellä se on yksi eniten käytetyistä verkkokauppa-alustoista, mutta mikäli Magento siirtyy tavoittelemaan ”liian isoja” asiakkaita, tarkoittaa se väistämättä hieman huonoa Suomen markkinalle, joka on kansainvälisen mittapuun mukaan pientä tai korkeitaan keskisuurta. Tällä hetkellä osaavia toimittajakumppaneita on useita, mutta mikäli kannattavan bisneksen teko vaikeutuu, voi myös toimittajien lukumäärä kaventua. Kevyemmistä verkkokauppa-alustoista kovassa nousussa ovat Shopify ja WooCommerce, mutta näistä ei ainakaan lyhyellä aikajänteellä ole paikkaamaan Magenton kokoista aukkoa.

Myöskään se, että Adobe integroi Magenton osaksi omaa Adobe Experience Cloud -kokonaisuuttaan, ei juurikaan nosta tuotteen osakkeita tässä markkinassa. Tällä hetkellä Suomessa on todella vähän organisaatioita, jotka käyttävät Experience Cloudin ratkaisuja ja on vaikea nähdä, että näitä olisi tulevaisuudessa merkittävästi nykyistä enemmän.

Kehotankin tällä hetkellä verkkokauppansa alustavalintaa tekevien harkitsemaan poikkeuksellisen tarkasti mihin suuntaan kannattaa lähteä.

Kaipaatko neuvoa omaan verkkokauppahankkeeseesi? » Ota yhteyttä!

Tilaa blogin ”parhaat palat” -uutiskirje, joka ilmestyy noin neljä kertaa vuodessa.