Vanhojen Magento-versioiden elinkaari päättyy!

Teimme keväällä selvityksen suomalaisille tuotteitaan ja palveluitaan tarjoavien suurien verkkokauppojen alustoista. Magento osoittautui niistä yleisimmäksi. Päätimme syventyä hieman tarkemmin suomalaisten käyttämiin Magento-versioihin. Ilmeni, että noin 67 prosentilta Open Source ja noin 47 prosentilta Commerce -pohjaisilta kaupoilta on tuki päättymässä ensi vuonna. Jos olet verkkokauppias, jolla on piakkoin vanheneva Magento-versio, et ole yksin. Mutta älä tuudittaudu siihen. Tuen päättyminen on vakava asia. Kuinka vakava? Tämä blogiartikkeli kertoo kaiken mitä verkkokauppiaan tarvitsee siitä tietää.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

12.8.2019

Heikki Toivo

Magento 1.X -versioiden tuki päättyy kesäkuussa 2020 kokonaan. Automaattisesti ei kuitenkaan kannata rynnätä vaihtamaan Magento 2.X:ään. Magento 1.X -version vaihtaminen Magento 2.X:ään on vaativa projekti. Vaikka sukunimet ovat samat, ovat ne käytännöllisesti katsoen eri tuotteet.  Verkkokauppa pitää rakentaa lähes kokonaan uusiksi. Vanhoja liitännäisiä ja räätälöintejä ei voida hyödyntää lainkaan. Jos datamalli on muuttunut esimerkiksi jonkin liitännäisen asentamisen yhteydessä, tietojen siirtäminen vaikeutuu. Lisenssihinnat ovat nousseet merkittävästi sen jälkeen kun Adobe osti Magenton. Myös epätietoisuus Open Source -version ympärillä kasvaa. Näin suuressa epäjatkumokohdassa on syytä punnita mitä verkkokaupaltasi jatkossa haluat. Muitakin vaihtoehtoja on olemassa kuin Magento 2.X. Suomessa käytetään kymmeniä erilaisia valmiita verkkokauppa-alustoja. Niistä löytyy vastauksia lähes kaikkiin liiketoimintatarpeisiin. Ja jos ei löydy, verkkokaupan räätälöintikään ei ole mahdotonta.

Lakkaako Magento 1.X -verkkokauppani toimimasta, kun tuki päättyy?

Ei lakkaa! Tuen päättyminen ei varsinaiseti tarkoita sitä, että joku vetäisi töpselin irti verkkokaupastasi. Verkkokauppasi toimii edelleen. Sen sijaan turvallisuuteen, toimintavarmuuteen ja kilpailukykyyn liittyvät riskit kasvavat. Niistä lisää seuraavissa kappaleissa.

Jotta asiat eivät olisi liian yksinkertaisia, Magento Commerce 1.14.X -ohjelmistoille on olemassa houkutteleva vaihtoehto lisäajan ostamiseksi, mikäli kustannukset eivät ole ongelma. Lisenssin uusimalla on mahdollisuus jatkaa tietoturvapäivitysten saantia tulevaisuudessakin. Kuinka pitkään, sitä on vaikea sanoa. Tämäkään vaihtoehto ei sisällä virheiden korjaamista eikä uusia ominaisuuksia.

Riski 1: Tekninen tuki päättyy

Tekninen tuki on asia, jota osaa arvostaa silloin kun sitä on kerran tarvinnut. Tyypillisesti ohjelmistotoimittajan tuen tarve liittyy tilanteisiin, joissa ohjelmisto on lakannut toimimasta, hidastelee tai toimii epäjohdonmukaisesti eikä virhettä pystytä selvittämään käyttöpalvelutuottajan tai räätälöinnit suorittaneen ohjelmistotalon voimin. Usein teknisen tuen tarve liittyy verkkokaupan kehittämisen, päivittämisen tai liitännäisten käyttöönoton yhteydessä ilmeneviin ongelmiin. Niihin liittyvät riskit voidaan minimoida jäädyttämällä järjestelmän kehittäminen. Joskus vastaavia ongelmia syntyy myös ajan saatossa. Jokin virhe saattaa esimerkiksi ilmetä vain kun tiettyjä asioita tapahtuu sattumalta samanaikaisesti tai jokin raja-arvo ylitetään. Ohjelmistotoimittajan tuen tarve on hyvin yksilöllistä ja satunnaista. Jos verkkoliiketoimintasi on pientä, tätä riskiä ei välttämättä kannata huomioida.

Riski 2: Virheenkorjaukset ja uudet ominaisuudet lakkaavat

Aiemmin verkkokauppasi on saanut päivityspaketeissa virheenkorjauksia ja uusia ominaisuuksia. Saatat hyvinkin pystyä elämään toistaiseksi sen seikan kanssa, että verkkokauppasi ominaisuusrepertuaari ei kasva, tai että jokin liiketoimintaa haittaava bugi ilmenee uudestaan ja uudestaan. Jos päätät jatkokehittää vanhaa verkkokauppajärjestelmääsi, saattaa työtä haitata bugit, joille ei tule korjauksia. Kehityksen jäädyttäminen voikin olla perusteltua. Ajan hammas näkyy verkkokaupassasi kuitenkin ennen pitkää. Kilpailijoittesi verkkokaupat tulevat toimimaan nopeammin kaikilla verkkoyhteyksillä ja yhteensopivammin kaikkien uusien laitteiden kanssa.

Riski 3: Tietoturvapäivitykset päättyvät

Tietoturvapäivitysten päättyminen onkin sitten vakavampi juttu. Historia osoittaa, että ennen pitkää verkkokaupastasi löytyy sellainen aukko, jota käytetään hyväksi. Karusta historiasta kertovat esimerkiksi  CVE Details ja Sucuri. Hyväksikäyttö saattaa ilmetä verkkokauppasi hidasteluna, kaatuiluna tai pahimmillaan maksamattomien tilausten toimitukseen päätymisenä tai asiakkaidesi luottokorttitietojen joutumisella vääriin käsiin. Toisin sanoen ongelmat vähintäänkin haittaavat olemassa olevan asiakaskuntasi palvelua ja jopa vaarantavat liiketoimintasi.

Riski 4: Verkkokauppasi ohjelmointiympäristö on jo vanhentunut

Magentoa voidaan räätälöidä halutun käyttäjäkokemuksen aikaansaamiseksi. Räätälöintiin ja liitännäisten ajamiseen käytetään PHP-ohjelmointikieltä. Magento 1.X:ssä tuetaan PHP 5.6.40 ja sitä aiempia versioita. Niiden elinkaari päättyi 31.12.2018. Magento 2 tukee uusimpia PHP-versioita. Syyt ohjelmointiympäristön päivitykselle ovat pitkälti samat kuin mille tahansa muulle päivitykselle: turvallisuus, nopeus, tuki ja uudet ominaisuudet.

Mitä kannattaa tehdä, jos pysyn vanhassa versiossa?

Jos päivittäminen tuntuu hankalalta ajatukselta, kysy itseltäsi pärjäätkö samanlaisella verkkokaupalla tulevaisuudessakin, vaikka kilpailijat ehkä muuttavat omia kauppojaan, riittääkö verkkokauppasi vasteajat kilpailijoita vastaan, löytääkö hakukoneet verkkokauppasi tulevaisuudessakin, pystytkö tuottamaan asiakkaillesi sellaista sisältöä joka heitä kiinnostaa? Jos vastaus kaikkiin kysymyksiin on kyllä, voit pitää päivityksen lykkäämistä järkevänä vaihtoehtona.

Päivittämättä jättäminen ei tarkoita, että voit jatkaa arjen prosesseja kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kannattaa vähintäänkin seurata Magento 1.X -uutisointia ja keskusteluryhmiä, jotta kuulet toisten kokemuksista. Todennäköisesti isosta päivittämättömien ohjelmistojen joukosta juuri sinun verkkokauppasi ei ole ensimmäisenä ongelmissa. On siis hyvä seurata uutisia siitä koska ongelmat alkavat näkyä muilla, jotta voit tehdä tarvittavia pikaratkaisuja. Joissain tapauksissa haavoittuvuuksien hyödyntäminen automatisoidaan, jolloin uutisoinnin seuraaminen ei tuo tavoiteltua turvallisuutta. Hyökkääjät pystyvät murtautumaan suureen massaan verkkokauppoja lähes yhtäaikaisesti.

Tee suunnitelma eri ongelmaskenaarioita varten. Mieti mikä on tärkeää ja mikä toissijaista. Ennen kaikkea, tee suunnitelma siitä, milloin päivität ohjelmistosi ja millä resursseilla. Tee karkea aikataulu jo nyt ja noudata sitä. Päivittämättä jättäminen ei ole lopullinen ratkaisu, jos haluat jatkaa verkkokauppiaana vielä tulevaisuudessakin.

Mitä kannattaa tehdä, jos päätän vaihtaa?

Mieti, haluatko muuttaa jotain verkkokaupassasi vai haluatko jatkaa sitä täsmälleen samanlaisena: Onko tarvetta muuttaa asiakaskokemusta, onko tarvetta muuttaa taustaprosesseja, onko tarvetta lisätä tai muuttaa integraatioita, tarvitaanko skaalautuvuutta esimerkiksi kampanjoiden yhteydessä? Koska verkkokauppasi muuttuu joka tapauksessa aivan erilaiseksi kuin se oli aiemmin, muutos kannattaa laajentaa teknisestä yliheitosta liiketoimintaprojektiksi, jossa koko verkkokaupan konsepti ja digimarkkinoinnin tehostaminen mietitään alusta lähtien uudestaan. Samalla voidaan ottaa kantaa myös muun kuin Magenton verkkokauppa-alustan hyödyntämiseen.

Yhteenveto

Magento 1.X tuki päättyy kesäkuussa 2020. Sen käyttämän ohjelmointiympäristön tuki on jo päättynyt. 1.X -version käytön riskit kasvavat hiljalleen ajan kuluessa. Vaihtoehdot ovat lisäajan ostaminen vanhaa järjestelmää tekohengittämällä tai välitön uuteen järjestelmään vaihto. Vanhan järjestelmän tekohengittäminen vaatii riskinottokykyä ja teknologista asiantuntemusta. Uuteen järjestelmään vaihtaminen voi tarkoittaa jotain toista järjestelmää tai Magento 2.X -versiota. Vaihtoehtoja on paljon, pohdintaa ja asiantuntemusta tarvitaan paljon.

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Myynti verkossa

Autamme verkkokaupan suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme tavoitteisiisi oikeat strategiat, kanavat ja teknologiat, jotta voit ryhtyä pyörittämään menestyvää verkkokauppaa.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun