Careeria.fi oppilaitosten verkkotrendien harjalla

Ammatillista koulutusta tarjoava Careeria julkaisi tammikuussa uuden verkkopalvelunsa. Kun Careeria tuli North Patrolin asiakkaaksi vuoden 2020 lopulla, työryhmä ilmoitti haluavansa tehdä Suomen parhaan oppilaitospalvelun. Tästä laatutavoitteen lähtökohdasta onkin syntynyt esimerkillisen kaunis ja toimiva verkkopalvelu.

North Patrol on suunnitteluun erikoistunut konsulttitoimisto. Suunnittelemme, autamme teknologiavalinnoissa, kilpailutamme. Emme myy toteutusprojekteja, emmekä lisenssejä, olemme aidosti asiakkaan puolella.

8.11.2022

Virpi Blom

Konsepti-ideasta toteutukseen

North Patrolin kanssa Careerian työryhmä mietti, kenelle verkkosivuston viestit suunnataan ja mitä käyttäjät haluavat sivustolta löytää. Tunnistetuille sisällöille ja sanomalle etsittiin tarkoituksenmukaiset rakenteelliset puitteet.

Yritykset ovat varsin toisenlainen kohderyhmä kuin potentiaaliset opiskelijat, ja nykyisille opiskelijoille pitää viestiä ihan toisenlaisia asioita kuin hakijoille. Careerian opiskelijoiden tekemät asiakastyöt tarjotaan kyllä ostettavina palveluina, mutta oikeastaanhan ne todistavat koulutuksen laadukkaista lopputuloksista. Jotain pitää sanoa myös oppilaitoksesta organisaationa sekä tutkintojärjestelmän perusasioista, mutta niissä ei pidä sortua pölyiseen jaaritteluun.

Näiden tiivistettyjen viestintätavoitteiden mukaisesti North Patrol suunnitteli ja mallinsi Careerian työryhmän kanssa verkkopalvelun konseptia. Käyttökokemusta, sisältötyyppejä ja toiminnallisuuksia tarkennettiin määrittelyksi, jonka avulla oli sujuvaa kilpailuttaa sivustolle WordPress-toteuttajakumppani.

Palvelun toteuttajaksi valittiin Redandblue, jonka johdolla Careeria.fi-sivustolle on löydetty raikas tapa hyödyntää brändi-ilmettä, toimivat käyttöliittymäratkaisut ja käyttäjää palvelevat toiminnot. Redandblue kertoo omilla sivuillaan tarinan sivuston suunnittelusta ja toteutuksesta.

Careeria.fi-palvelun ratkaisut ovat samantyyppisiä, joita useat oppilaitokset suosivat nykyisin omilla sivustoillaan. Careerian tapauksessa nämä yleiset trendit ovat saaneet esimerkillisen nokkelia, harkittuja ja toimivia toteutustapoja.

Isojen kuvien hallittu käyttö

Kun Careerian sivustolla käytetään imagokarusellia, siinä on keskiössä viesti, ei kuvituskuva. Suuri, näyttävä hero-kuva vangitsee katseen, mutta ei täytä koko selaintilaa laidasta laitaan. Näin kuvituskuva luo tunnelmaa olematta liian päällekäyvä elementti.

Hero-kuva ei varasta koko käyttöliittymäaluetta, vaan nostaa viestin esiin.


Ylipäätään sivustolle on suunniteltu rauhalliset ja ilmavat sivumallit, joihin sisällöntuottajat voivat asetella rytmikkäästi kuva-, teksti- ja linkkielementtejä käyttäjän katsetta ohjaamaan. Selailu ei perustu kankean rakennehierarkian opetteluun, vaan sivulta toiselle navigoidaan sisällöistä löytyvien teemojen kontekstia seuraten.

Ystävällismielinen chat ja useimmin kysytyt kysymykset

Eiköhän kaikilla nuorille kohdeyleisöille suunnatuilla sivustoilla ole pakko olla chat, johon kärsimätön käyttäjä voi läiskäyttää kysymyksensä joutumatta surffailemaan sivustolla turhautuneena. Careeria on pitänyt oletusarvoisen chat-ikkunansa kiitettävän pienenä, jotta se ei varasta liikaa tilaa joka näkymässä.

Päivystävien asiakaspalvelijoiden sijaan useimmat chatit käyttävät vastaamiseen automaattisia dialogeja, joita botti tarjoilee käyttäjälle vastauksina tämän tekemiin aihevalintoihin. Henkilökohtaiseen palveluun käyttäjä ohjataan vain jos hänen tiedontarpeensa ei kuulu ”useimmin kysyttyihin kysymyksiin”.

Näin chat-ikkunasta onkin itse asiassa tullut yksi navigointimekanismi:

Chat-ikkuna on valmiina palvelemaan, ja botti tarjoilee useimmin etsittyjä vastauksia.

Koulutusalojen karuselli

Kun Careeriassa on tarjolla sadoittain erilaisia opintoja, kuinka esitellä nämä koulutusta hakevalle käyttäjälle helposti lähestyttävällä tavalla?

Suomessa on käytössä virallinen koulutusalaluokittelu, ja tyypillisesti koulutuskatalogit jäsennetäänkin koulutusalojen mukaan. Niissä käytetyt termit ovat kuitenkin kuivakoita ja vaikeasti avautuvia.

Careeriassa koulutusalojen otsikoista tehtiin puoleensavetäviä, ja mielikuvaa niistä muotoiltiin kuva-aiheella sekä pienellä arkikielisellä selitetekstillä (kuten ”Remppaa ja ulkohommia” tai ”Kakkosnelosia ja värikoodeja”).

Käyttäjä voi pyöritellä koulutusaloja karusellissa, josta on helppoa fiilistellä ja tunnustella niitä aihepiirejä, jotka voisivat tuntua puhuttelevilta. Huomaa myös kirkkaina erottuvat pyörityskahvat, joiden ansiosta karuselli on helppoa tunnistaa:

Koulutusalojen lähestyttävyyttä lisäävät kuvat ja arkikieliset selitteet.

Käyttäjän tilanteen tunnistaminen

Elinikäisen oppimisen idea on läpäissyt jo monet sukupolvet, joten aikuisia, jotka voivat olla oppilaitoksen potentiaalisia opiskelijoita, on moneen junaan. He ovat kirjavissa tilanteissa, jotka ovat elämän isoja käännepisteitä. Näissä tilanteissa käyttäjä ilman muuta toivoisi löytävänsä jotain neuvoa ja ohjausta, joka on suunnattu juuri tähän elämäntilanteeseen.

Careeriassa on luotu ohjaavia yhteenvetosivuja, jotka tähtäävät potentiaalisten opiskelijoiden yleisimpien elämäntilanteiden tunnistamiseen ja puhutteluun: yhteishaku, ammatinvaihto, opiskelu työn ohessa, keskeytyneiden opintojen jatkaminen, jatkokoulutus, perhevapaiden tai työttömyyden jälkeinen työnetsintä jne.

Vaikka verkkosivuilla ei ole mahdollista antaa kovin yksilöllistä uraohjausta, antavat nämä tilannelähtöiset puhuttelutavat käyttäjälle ainakin sen turvallisuuden tunteen, että hän ei ole tilanteessaan yksin, ja oppilaitoksessa on vahva halu auttaa käyttäjää eteenpäin:

Koulutustyyppejä ja vaihtoehtoja voi lähestyä oman elämäntilanteen lähtökohdasta.


Koululaisilla on (toivottavasti) käytössään opo, joka selittää koulutusjärjestelmää ja tutkintovaihtoehtoja. Aikuisopiskelija joutuu itse selvittämään, mitä erilaiset tutkinnot ja suoritukset oikein tarkoittavat – jos kouluvuosista on jo aikaa, järjestelmä ja sen terminologia on todennäköisesti muuttunut aivan tunnistamattomaksi.

Careerian ”tilannesivut” selittävätkin suurimmaksi osaksi järjestelmää ja tutkintotyyppejä tilannelähtöisestä näkökulmasta ymmärrettäväksi. Satunnaiselle käyttäjälle ei tarjoilla vaihtoehtoina epämääräisiä termejä, kuten oppisopimus, työvoimakoulutus, erikoisammattitutkinto, tutkinnon osa, vaan vaihtoehdot selitetään ratkaisuina tietynlaisiin tilanteisiin.

Tilannesivuilla Careeria on kuvannut eri koulutustyyppejä helposti hahmotettavalla tavalla, ja linkin kautta käyttäjä pääsee selailemaan koulutustarjontaa kunkin koulutustyypin mukaan suodatettuna:

Työnteon ohessa opiskelemista suunnittelevalle tarjoillaan vaihtoehtoja selkeästi selitettyinä.

Uratoiveiden haarukointia

Innovatiivisimmillaan Careerian ratkaisut ovat uratoivesivuilla, jotka auttavat uuden ammattitaidon etsijää löytämään koulutuksia sen mukaan, millaiseen toimenkuvaan ne valmistavat. Sivuja on otsikoitu käyttäjää innostavasti puhuttelevien uraodotusten mukaan (esimerkiksi Haluan tehdä käsilläni tai Haluan pelastaa ympäristön tai Haluan toimia itsenäisesti), ja kullekin sivulle on koottu luovasti ristiin eri koulutusaloilta sellaisia koulutuksia, joissa korostuu tietynlainen toimintatapa tai ammatinkuva.

Uratoivesivut ovat siis luovalla työllä kuratoituja linkkilistoja, jotka herättelevät käyttäjää uudella tavalla kaikkiin niihin mahdollisuuksiin, joita on tarjolla vaikkapa ”kansainvälistymiseen” tai ”johtamiseen”.

Oivaltava tapa löytää koulutuksia: Millaisia asioita haluaisit työksesi tehdä?

Tunnista haluamasi ammatti

Ammatillisissa opinnoissa ovat viralliset tutkintonimikkeet hyvin usein aika kaukana siitä arkikielisestä ammatista, johon ne valmistavat. Yhteishaussa hakevia nuoria varten on luotu vielä yksi tapa haarukoida itselle kiinnostavia opintoja: ammattinimikkeet.

Careerian yhteishakusivulta löytyy listaus tunnistettavista ammattinimikkeistä, jotka toimivat linkkeinä vastaavaan tutkintokoulutukseen.

Toiveammattisi voi löytyä myös ammattien listauksesta.

Koulutustarjonnan haku

Careerian kaikki koulutusvaihtoehdot on koottu yhteiseen tietokantaan, josta käyttäjä voi hakea itseään kiinnostavia koulutuksia omalla hakusanallaan ja suodattimillaan.

Koulutusvaihtoehtoja etsivistä nuorista ja aikuisista hyvin harva osaa muotoilla jonkin hakusanan, joka kuvaisi heidän kiinnostuksensa kohdetta. Hakulaatikkoon hakulauseen kirjoittaminen on melko harvinainen käyttötapaus, mutta erittäin hyödyllinen niille, joilla on täsmällinen tarve mielessään.

Jotta tyypillisempi käyttäjä pääsisi haussaan alkuun, on Careerian koulutustarjonnan hakulaatikkoon yhdistetty myös chatbotin ohjauksia koulutustyyppeihin ja tilannesivuille:

Koulutuksia voi hakea avoimella sanahaulla tai suodattimia käyttämällä. Botti auttaa jäätyvää käyttäjää eteenpäin.


Useampi käyttäjä onnistuukin hakusanaa paremmin keksimään koulutustarjonnalle rajauksia: kiinnostavia koulutusaloja, koulutuksen tai tutkinnon tyyppejä tai paikkakunnan, jolla suostuu opintoja suorittamaan.

Nämä hakusuodattimet ovatkin käyttäjälle tärkeitä kahvoja koulutustarjontaan tarttumiseen, mutta ei auta, käyttöliittymänä ne ovat melko hankalia hyödynnettäviä: käyttäjät eivät hahmota, saako niitä käyttää ilman hakusanan valintaa, tai pitääkö kaikista suodattimista valita jotakin, tai saako suodattimiin valita useamman vaihtoehdon. :-(

Koulutustarjonnan selailu

Useimmille käyttäjille onkin epäilemättä hyödyllisempää katsella koulutustarjonnan listausnäkymää: koulutusten hakutuloslista esittää paremmin hahmottuvassa muodossa sen, millaisista ”koulutusolioista” tämä haku koostuu, ja miten haun suodattimet vaikuttavat näkyvissä olevaan listaukseen.

Listausnäkymään Careeria on löytänyt selkeitä ratkaisuja sille, kuinka hakutulokset ovat hahmotettavissa: tutkintotyypit erottuvat toisistaan värikoodauksella, koulutusala ja opiskelupaikkakunta hahmottuvat hakutuloksesta selvästi, koulutuksen alkamisajankohta ja hakemisen ajankohta on nostettu suurikokoisina esiin, ja hakutulosten uudelleenjärjestely (vaikkapa paikkakunnan mukaan) on ymmärrettävästi esillä:

Koulutustarjonnan listausnäkymä on helposti seurattavissa ja silmäiltävissä.

Koulutuksen esittelysivu vs. koulutus, johon haetaan

Kaikkien oppilaitosten yhteisenä ongelmana on se, että verkkosivuilla kävijöitä houkutellaan suorittamaan jokin tietty tutkinto tai koulutus, mutta tuosta tutkinnosta tai koulutuksesta järjestetään vuosittain useita ”ilmentymiä” eli niitä koulutuksia!

Yhdestä aiheesta – vaikkapa Ohjelmistokehittäjän perustutkinnosta – kertova verkkosivu pitäisi saada suhteellisen pysyvään osoitteeseen verkkoon markkinoitavaksi ja Googlen opittavaksi, vaikka tuon tutkinnon tehdäksesi voit itse asiassa hakea neljään eri koulutukseen.

Careerian ratkaisussa on hyödynnetty helposti ylläpidettävää ja selkeästi ymmärrettävää esitystapaa, joka avautuu lukijalle muotokielen kautta. Verkkosivu kertoo havainnollisesti ja innostavasti ohjelmistokehittäjän opinnoista, ja hakukohteet eli koulutuksen suoritusvaihtoehdot on esitetty toisilleen rinnakkaisina ”kortteina”, joista valitaan omaan tilanteeseen soveltuva opiskelumuoto, -paikka tai ajankohta.

Yksi esittely "Ohjelmistokehittäjän" opinnoista, neljä eri koulutusvaihtoehtoa.


Koulutusten esittelysivut on sivupohjaltaan taitettu helposti silmäiltäviksi, innostaviksi tietopaketeiksi, joista löytyvät tarvittavat tiedot tutkinnosta, sen tavoitteena olevasta ammatista, koulutuksen läpiviennistä, jatko-opintomahdollisuuksista ja opiskelupaikoista.

Yhdenmukainen koulutustarjonta, monta järjestelmäympäristöä

Vaikka Careerian kaikki koulutukset löytyvät samalla hakutoiminnolla, tosielämässä koulutustiedot eivät ole keskenään identtisiä: eri koulutustyyppejä ja niihin hakemista hallinnoidaan kirjavissa eri ympäristöissä.

Yhteishaussa olevat koulutukset pyöritetään toisin kuin ne, joihin haetaan Careerian kautta. Joihinkin koulutuksiin tehdään opiskelijavalintoja, toisiin kuka tahansa halukas saa ilmoittautua. Maksullisista lyhytkoulutuksista ilmoittautumiset kerätään (ja opiskelijapaikat hallinnoidaan) kustannustehokkaasti erillisen Lyyti-järjestelmän kautta.

Hakemisen prosessien kirjavuus ei kuitenkaan aiheuta verkkosivuston käyttäjälle harmaita hiuksia, vaan kaikki koulutukset ovat yhdenmukaisin luokitteluperiaattein selailtavissa ja suodatettavissa verkkosivuilla.

Vasta kun käyttäjä klikkaa nappia ”Hae koulutukseen”, hänet ohjataan eri ympäristöihin hoitamaan ilmoittautumisensa loppuun. Käyttäjälle asiointipolku näyttäytyy yhtenä eheänä prosessina, vaikka eri korteista käynnistyy erilainen prosessi.

Anniskelupassi löytyy Careeria.fi-koulutustarjonnasta muiden koulutusten tavoin, vaikka ilmoittautumiset kerätään kustannustehokkaasti erillisessä Lyyti-järjestelmässä.


Tämä ratkaisuhan on monen muun oppilaitoksen haave.

Kun esimerkiksi korkeakouluissa eri yksiköiden järjestämiä koulutustyyppejä hallinnoidaan ja ylläpidetään eri järjestelmissä, ovat koulutuksia yksilöivät tiedot sirpaleisina eri systeemeissä aivan eri luokitteluilla, metatiedoilla ja kuvailuilla. Niistä on vaikeaa saada kasaan yhtenäistä koulutuskatalogia, jota käyttäjä voisi selailla ja suodattaa yhdenmukaisin luokitteluin - ja juuri tämä yhtenäinen, keskenään vertailukelpoisten koulutusten hakukatalogi on tällä hetkellä kuumin haave lukuisille koulutuksentarjoajille.

Siis tässäkin mielessä Careeria.fi on onnistuneiden koulutuspalvelujen käyttökokemuksen aatelia!

Tutustu itse: www.careeria.fi →

PS. Sinua voisi kiinnostaa tulossa oleva ilmainen webinaarimme: Parhaat muotoiluratkaisut tuote- ja palvelusivuille (15.5.2024 klo 10:00). Ilmoittaudu webinaariin

Lue palveluistamme Pyydä tarjous

Virpi Blom

FM Virpi Blom on verkkopalvelustrategioiden, käyttökokemuksen ja palvelukonseptien asiantuntija. Virpi konsultoi asiakkaitaan strategisten linjausten, konseptoinnin, määrittelyn ja suunnittelun kysymyksissä. Hänen erityisosaamistaan on verkkopalvelujen hyötyodotusten kirkastaminen, positiivisen käyttäjäkokemuksen varmistaminen sekä hankittavien ratkaisujen konseptointi ja määrittely siten, että niin loppukäyttäjien kuin ylläpitäjienkin tarpeet täyttyvät.

Virpin 25-vuotinen kokemus verkkopalvelujen suunnittelusta sisältää satojen internet-, intranet- ja extranet-palvelujen määrittelyä, suunnittelua, toteutusta, käytettävyystestausta ja kehittämistä. Aiemmissa työpaikoissaan hän on mm. toiminut johtavana konsulttina, konsultoinut verkkopalvelujen suunnittelua ja toteutusta lukuisissa eri rooleissa ja vetänyt User Experience -tiimiä.

Markkinointi verkossa

Autamme innostavien markkinointiviestinnällisten digipalvelujen suunnittelussa, määrittelyssä ja kilpailutuksessa. Etsimme oikean sisältöstrategian ja digimarkkinoinnin keinot, joilla voit edistää brändiäsi, kerätä liidejä, ohjata vakuuttaville asiakaspoluille sekä innostaa yhteydenottoihin, tilauksiin ja sitoutuneeseen asiakkuuteen.

Lue palveluistamme

Pyydä tarjous

North Patrol auttaa onnistumaan

Meitä on kymmenen konsulttia, kaikki kokeneita suunnittelijoita tai teknologia-asiantuntijoita. Joka vuosi viemme läpi yli 50 projektia, joissa autamme hankkeensa eri vaiheissa olevia asiakkaitamme luomaan uusia digipalveluja ja tietojärjestelmiä. Asiakkaamme ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhömme (arvosana 9,5/10), ja monet heistä palaavat asiakkaiksi yhä uudestaan.

Olemme apunasi, kun kaipaat puolueetonta näkemystä teknologiavalintoihin, kirkastusta palvelukonseptin ideaan, tarkennusta vaatimusten määrittelyyn, konkreettista tukea tarjouskilpailuun tai ohjausta toteutusprojektin läpivientiin.

Ota selvää firmastamme

Miten erotumme kilpailijoistamme?

  • Digipalveluiden suunnitteluun erikoistuminen

    Olemme erikoistuneet digipalveluiden laadukkaaseen suunnittelutyöhön ja vaatimusmäärittelyyn. Missiomme on auttaa asiakkaita onnistumaan hankkeissaan luomalla mahdollisimman hyvät lähtökohdat toteutusvaiheelle – oli sitten kyse ketterästä toteutuksesta omalla tiimillä tai kumppanin kanssa tehtävästä hankkeesta tai julkisesti kilpailutettavasta urakasta.

  • Emme myy koodausta emmekä lisenssejä

    Moni teknologiakonsultti suosittelee asiakkailleen teknisiä ratkaisuja, joita sama talo myös toteuttaa. Meillä tätä vinoumaa ei ole, koska meiltä ei voi ostaa koodausta tai lisenssejä eikä meillä ole riippuvuuksia teknologiatoimittajiin. Näkökulmamme ohjelmistomarkkinaan on laaja-alainen. Tavoitteena on aina löytää asiakkaalle parhaiten soveltuva ohjelmistoratkaisu, oli se sitten räätälöity ratkaisu, saas-palvelu, avoimen lähdekoodin alusta tai näiden yhdistelmä.

  • Tehokkuus, tavoitteellisuus ja tuloksellisuus

    Toimeksiannoillemme sovitaan aina konkreettinen lopputuotos, jonka avulla asiakas pääsee hankkeessaan eteenpäin. Hioutuneiden menetelmiemme ja kokeneiden konsulttiemme ansiosta pystymme tuottamaan sen tehokkaasti, yllättävän vähäisillä työmäärillä, ja rahallesi syntyy vastinetta.

Siirry takaisin sivun alkuun