1. Kunnissa käytetään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja
Kunnissa verkkosivustojen alustalla käytetään avoimen lähdekoodin ohjelmistoja. Tällä hetkellä kuntien verkkosivustoista avoimen lähdekoodin ohjelmistoilla tehtyjen sivustojen määrä alkaa kivuta jo 80 prosenttiin ja samalla suljettujen ohjelmien käyttö vähenee vuosi vuodelta. Vuonna 2018 oli käytössä yli 50 erilaista julkaisujärjestelmää, nyt niitä on noin 30. Etenkin toimittajien omat julkaisujärjestelmät vaihtuvat avoimen lähdekoodin alustoille.
Eniten avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmistä on kasvanut WordPress, reilu neljä vuotta sitten sillä julkaisevia kuntia oli 67 ja nyt niitä on 156. Viime aikoina WordPress-sivustoja ovat julkaisseet esimerkiksi Luoto, Pietarsaari, Lemi. Muita kunnissa käytettäviä avoimeen lähdekoodiin perustuvia julkaisualustoja ovat Drupal (Tampere, Maarianhamina), Joomla (Petäjävesi, Multia), Liferayn CE-versio (Parainen), SilverStripe (Pedersöre), Concrete5 (Taivassalo), ProcessWire (Mänttä-Vilppula) tai CMS Made Simple (Rantasalmi).
2. Kuntasivustojen tekijöitä riittää
Kuntasivustojen tekijöitä löytyy, esimerkiksi WordPressillä kuntasivustoja tehneitä toteuttajia löytyy jo yli 50, joista ainakin 19:llä on tehtynä vähintään kaksi kuntasivustoa. Kokeneimpia WordPressillä kuntasivuja tehneitä ovat esimerkiksi Valu Digital (Janakkala, Savonlinna, Sastamala), Geniem (Kerava, Pori, Paimio), Poutapilvi (Posio, Hämeenkyrö, Asikkala), Creative Crue (Puolanka, Liminka, Kauhajoki) ja Höyry (Tervola, Sodankylä, Savukoski).
Kokeneita kuntasivustojen rakentajia löytyy avoimen lähdekoodin ulkopuoleltakin esimerkiksi Tietotalo (Lappeenranta, Sonkajärvi, Rovaniemi), Liana (Tyrnävä, Pello, Inari) ja Synergia (Vehmaa, Urjala, Virrat). He kaikki tuntevat kuntien verkkoviestinnän tarpeet, sillä heillä kaikilla on useampia kuntasivustoja tehtynä.
3. Kuntasivustoja kilpailutetaan ja kandidaateissa on valinnan varaa
Kuntasivustoja uusitaan paljon. Viimeisen viiden vuoden aikana ainakin 200 kuntaa on uusinut verkkosivustonsa, ja osa näistä uudistuksista kilpailutettu avoimesti tai rajoitetusti. North Patrol on ollut mukana kilpailuttamassa 15 kunnan verkkosivuston hankintaa. Näihin kilpailutuksiin osallistui 82 tarjouksella yhteensä 34 eri toimittajaa, joista osa osallistui useampaan kuin yhteen tarjouskilpailuun. Yksi toimittaja osallistui jopa 11 kilpailutukseen. Voittajiksi kilpailutuksissa selviytyi seitsemän eri toimittajaa.
Näissä kilpailutuksissa sivustojen keskimääräinen tarjottu projektin hinta-arvio oli 81 458 €. Edullisin tarjous oli 12 250 € ja kallein 256 032 €. Tyypilliselle kuntasivustolle ei voi antaa tarkkaa hintaa, koska sivustot ovat aina omanlaisia kunnan tarpeen mukaan. Kuntasivustojen huolellinen kilpailutus kannattaa, sillä alin tarjous voittaa harvoin. Kuntasivustojen kilpailutuksissa annetaan paljon painoarvoa tarjouksen laadukkuudelle, esimerkiksi WordPress-kilpailutuksissa halutaan varmistaa, että toimittajakentästä löytyy kunnan tarpeet ymmärtävä ja osaava kumppani.
Hyvää laatua järkevällä hinnalla
Kuntasektorilla on toimiva markkina, jossa kilpailu on kovaa, osaamista löytyy, hinnat kustannustehokkaita eikä toimittajalukkoja pääse syntymään.
Hyvä markkinatilanne on syntynyt sen seurauksena, että kunnat ovat päättäneet suosia avointa lähdekoodia ja päätyneet kilpailuttamaan verkkosivustouudistuksia projekteina, eikä osana isompia puitesopimusjärjestelyitä tai in-house-yhtiöiden kanssa tehtävää yhteistyötä. Tämän seurauksena on markkinaan tullut paljon tarjontaa, joka näkyy laajalla WordPress-kentällä olevina kuntasivustoihin tietoisesti satsaavina tekijöinä. Ja koska osaavia tekijöitä löytyy kustannustehokkaasti, uskalletaan jatkossakin kilpailuttaa itse tai kumppanin avustamana.
Kuntasektorilla hyvin toimivaa markkinaa edistää se, että kunnissa tehdään paljon yhteistyötä ja jaetaan tietoa ja suunnitelmia toisten kuntien kanssa. Hyvin toimivasta markkinasta kunnat höytyvät saamalla hyvää laatua järkevällä hinnalla.
Lue tarkemmin kuntamarkkinasta kertovia kirjoituksia:
- Datakatsaus: Paljonko kuntasivustot maksavat? (2021)
- Kunnat uudistivat verkkosivustoja ahkerasti (2021)
- Yhdenmukaistuvat kuntasivustot (2020)
- Datakatsaus: Kuntasivustojen toimittajat (2019)
- Datakatsaus: Kuntien käyttämät julkaisujärjestelmät Suomessa (2019)
Pyydä meiltä tarjous

Mietitkö verkkopalvelua, intranettiä, extranettiä, verkkokauppaa tai asiointipalvelua? Jos et tiedä, mistä digihankkeesi lähtisi liikkeelle tai mitä tekisit seuraavaksi, ota yhteyttä!

Lue lisää kunta-aiheisia artikkeleita
- Kuntasivustoja käytetään samankaltaisesti
- Case Riihimäki: Intranet ja julkiset sivustot samalla julkaisujärjestelmällä
- Case Porvoo: Sisältökoneesta yhteiset sisällöt eri sivustoille
- Case: Hausjärvelle ja Lopelle verkkosivut samalla sapluunalla
- Case: Asikkalan kunnan sivusto palvelee kausiasukkaita ja matkailijoita
- Datakatsaus: Paljonko kuntasivustot maksavat?
- Digitaaliset asiointiratkaisut kunnissa – vinkit suunnitteluun ja hankintaan
- Raportti: Digitaaliset asiointipalvelut Suomen suurimmissa kaupungeissa 2021
- Kaupunkien sähköiset palvelut nojaavat yksityisten yritysten ohjelmistoihin
- Kaupungit panostavat liikunnan ja vapaa-ajan asiointipalveluiden digitalisointiin
Kommentoi