Palvelumuotoilu on sana, joka herättää monessa intohimoja – sekä puolesta että vastaan. Aiheesta on käyty kiivasta keskustelua myös North Patrolin konsulttien kesken. Kollegani Virpi Blom toi taannoin kirjoituksessaan esille, kuinka huonosti palvelumuotoilu sopii varsinkin julkishallinnon verkkopalveluiden muotoiluun. Jos tarkastellaan palvelumuotoilun ydintä, ja mitä sillä tarkoitetaan, hän on aivan oikeassa. Palvelumuotoilu on lähtökohtaisesti tapa innovoida uutta palvelutoimintaa tai muotoilla kokonaisvaltaisesti asiakaskokemusta, mistä harvoin on kyse, kun uudistetaan esimerkiksi verkkopalvelua. Käytännössä verkkopalvelujen tai muiden digitaalisen kokonaisuuksien kohdalla varsinainen työ kohdistuu esimerkiksi digitaalisen palvelupolun suunnitteluun tai yksittäisen kontaktipisteen palvelukonseptin uudistamiseen. Näiden suunnittelussa voimme kuitenkin hyödyntää muotoiluajattelua, jonka periaatteisiin myös laajempi palvelumuotoilu pohjautuu. Me North Patrolissa suunnittelemme ratkaisuja muotoiluajattelua hyödyntäen – eli voisimme vaikka puhua ratkaisumuotoilusta.
Jatka lukemista ”Muotoiluajattelu on verkkopalvelusuunnittelun lähtökohta”18.12.2017
Helsingin seudun liikenne (HSL) on julkaissut kaksi hankintailmoitusta liittyen asiakaslähtöisen toimintansa kehittämiseen:
- Palvelumuotoilun puitejärjestelyllä HSL hakee kokonaisvaltaista palvelumuotoilukumppania kehittämään yhteistyössä HSL:n kanssa HSL:n tilaaman ja tuottaman joukkoliikennepalvelukokonaisuuden asiakaskokemusta.
- Digitaalisten palveluiden suunnittelun puitejärjestelyn avulla HSL voi sopimuskauden aikana ostaa laadukkaita ja kustannustehokkaita digitaalisten palveluiden suunnitteluun ja kehittämiseen liittyviä palveluita järjestelyyn valituilta toimijoilta.