Etsi

Web-ostajan opas

Asiantuntemusta digipalveluiden suunnitteluun ja kilpailutukseen

avainsana

CMS-tuotteet

Katsaus Suomen suosituimpiin julkaisujärjestelmiin ja verkkokauppa-alustoihin

13.5.2020

Päivitimme ylläpitämämme hakemiston Suomessa yleisimmin käytetyistä julkaisujärjestelmistä ja verkkokauppa-alustoista. Edellinen laajempi päivitys hakemistoon tehtiin syyskuussa 2018, joten nyt oli korkea aika arvioida markkinatilannetta uudelleen. Evaluoinnin tukena hyödynsimme tekemiämme datakatsauksia, joissa olemme selvittäneet sivustojen toteutusteknologioita erilaisten työkalujen avulla.

Hakemiston aiempaan versioon peilaten voidaan todeta, että tuolloin yleisesti käytetyiksi julkaisujärjestelmiksi ja verkkokauppa-alustoiksi noteeratut tuotteet ovat säilyttäneet vahvan asemansa. Vastaavasti haastajapuolella on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Jatka lukemista ”Katsaus Suomen suosituimpiin julkaisujärjestelmiin ja verkkokauppa-alustoihin”

Datakatsaus: Julkaisujärjestelmien markkinaosuudet Pohjoismaiden suurimmissa yrityksissä 2019

7.10.2019

Pohjoismaiden mestaruus julkaisujärjestelmämarkkinoilla on kahden kauppa. Episerver vie voiton noin 19 prosentin markkinaosuudella. Toiselle sijalle yltää WordPress noin 17 prosentilla. Kolmanneksi sijoittuva Drupal saa tyytyä 7 prosentin osuuteen. Viimeisen mitalisijan perässä seuraavat tiiviisti Sitecore jääden vain 0,1 prosenttia Drupalille, Umbraco 5 prosentin osuudella sekä räätälöidyt ratkaisut lähes 5 prosentin osuudella. Jatka lukemista ”Datakatsaus: Julkaisujärjestelmien markkinaosuudet Pohjoismaiden suurimmissa yrityksissä 2019”

Datakatsaus: Suomen suurimpien yritysten julkaisujärjestelmät – top 1000 ja top 100

16.9.2019

Selvitimme Suomen 1 000 suurimman yrityksen käyttämät julkaisujärjestelmät. Kolme eniten käytettyä järjestelmää olivat WordPress, Drupal ja Episerver. Niitä käytti noin puolet selvitykseen valituista yrityksistä. Lisäksi ilmeni, että julkaisujärjestelmien skaala on laaja, sillä löysimme 86 erilaista teknologiaa. Toisaalta 37 vähiten käytettyä järjestelmää oli kukin vain yhden yrityksen käytössä. Kymmenen suurimman julkaisujärjestelmän markkinaosuus oli yhteensä 69 prosenttia. Jatka lukemista ”Datakatsaus: Suomen suurimpien yritysten julkaisujärjestelmät – top 1000 ja top 100”

Datakatsaus: Suomen kuntasivustot nopeustestissä

9.8.2019

Osana kuntasektorin verkkopalveluihin liittyvää vuoden 2018 datakatsaustamme, tutkimme Suomen 311 kuntasivuston suorituskykyä arvioiden verkkopalveluiden etusivujen latausnopeuksia.

Tulosten perusteella voidaan hieman yllättäenkin todeta, että teknologiavalinnalla ei näytä olevan suurtakaan merkitystä sivuston nopeuteen. Kuntien käyttämät julkaisujärjestelmät -datakatsauksen listaamilla suosituimmilla teknologioilla, WordPressillä (n. 20 % kuntasivustoista) ja Drupalilla (n. 13 %), toteutetut kuntasivustot asettuvat vertailussa alle koko otannasta lasketun keskiarvon latausaikoja analysoitaessa. WordPress ja Drupal-toteutukset ovat myös vahvasti edustettuina katsauksen kaikkein hitaimpia toteutuksia listattaessa.

Jatka lukemista ”Datakatsaus: Suomen kuntasivustot nopeustestissä”

Datakatsaus: Oppilaitosten julkaisujärjestelmät Suomessa

14.6.2019

Selvitimme, mitä julkaisualustoja Suomen oppilaitokset käyttävät vuonna 2019. Kartoitimme 15 yliopiston, 25 ammattikorkeakoulun sekä 81 ammatillisen oppilaitoksen verkkopalvelujen julkaisujärjestelmät ja tunnistimme yhteensä 28 erilaista alustaratkaisua.

Yleisimmin käytetty julkaisujärjestelmä on WordPress, joka on muun muassa käytössä joka toisella katsauksessa mukana olevalla ammatillisella oppilaitoksella. Toiseksi yleisin Drupal dominoi erityisesti yliopistokenttää.

Jatka lukemista ”Datakatsaus: Oppilaitosten julkaisujärjestelmät Suomessa”

Episerverin haastajat

28.11.2016

Keskustellessamme asiakkaidemme kanssa julkaisujärjestelmävaihtoehdoista nousee hiemankin vaativammissa skenaarioissa pöydälle usein Episerver. Tuote on varsin kyvykäs ja ennen kaikkea miellyttävä käyttää. Episerverillä on vankka markkina-asema sekä Suomessa että Ruotsissa. Verkkopalvelutoteutuksia kuten myös osaavia kumppaneita on useita. Jatka lukemista ”Episerverin haastajat”

Liferay: Asiointipalveluiden alusta

25.9.2015

Liferay Portal on Java-teknologiaan perustuva portaalijärjestelmä, jota käytetään Suomessa myös web-julkaisujärjestelmänä. Liferaylla on tehty Suomessa isoja web-projekteja sekä erilaisia extranet-ratkaisuja ja muita kirjautumista vaativia räätälöityjä asiointipalveluita. Tällä hetkellä Liferay on suosittu etenkin julkishallinnossa web-julkaisujärjestelmänä, vaikka se ei tähän tarkoitukseen erityisesti ole suunniteltukaan. Erittäin räätälöityihin ja laajoihin verkkopalvelukokonaisuuksiin Liferay voi kuitenkin soveltua erittäin hyvin. Etenkin finanssisektorilla Liferay nähdään astetta ketterämpänä vaihtoehtona Oraclen ja IBM:n raskaille portaalituotteille.

Jatka lukemista ”Liferay: Asiointipalveluiden alusta”

WordPress: Jatkuvasti kehittyvä verkkopalvelualusta

25.9.2015

WordPress on kasvanut maailman suosituimmasta blogialustasta maailman suosituimmaksi verkkosivustojen julkaisujärjestelmäksi. Se on ollut jo pitkään avointa lähdekoodia kannattavan kehittäjäyhteisön lempilapsi. WordPress on onnistunut luomaan ympärilleen erittäin monipuolisen ja aktiivisen yhteisön, sekä alati kehittyvien lisäosien ekosysteemin.

Jatka lukemista ”WordPress: Jatkuvasti kehittyvä verkkopalvelualusta”

Drupal: Vahvat perustoiminnallisuudet ja laaja kehittäjäyhteisö

25.9.2015

Drupal on avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmä, jota käytetään erityisesti räätälöityjen ja suhteellisen laajojen verkkopalveluiden toteutuksessa. Drupalin suosio ei perustu sen yksittäisiin ominaisuuksiin tai erikoistumisalueisiin, vaan vahvoihin perustoiminnallisuuksiin ja räätälöitävyyteen.

Jatka lukemista ”Drupal: Vahvat perustoiminnallisuudet ja laaja kehittäjäyhteisö”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑