Etsi

Web-ostajan opas

Asiantuntemusta digipalveluiden suunnitteluun ja kilpailutukseen

avainsana

d2c-verkkokauppa

Mihin Shopify-verkkokauppa soveltuu?

31.8.2022

Shopify on Kanadasta ponnistava verkkokauppa-alusta, joka kasvattanut markkinaosuuttaan vuosi toisensa jälkeen. Suosion myötä myös Shopifyn markkina-arvo kasvoi erityisesti parin edellisen vuoden aikana räjähdysmäisesti. Siinä missä moni Shopifyn kilpailijoista toimii suhteellisen paikallisesti, lähinnä Pohjois-Amerikassa, on Shopify onnistunut laajentumaan aidosti globaaleille markkinoille. Tämä on merkittävä huomio menestyksen taustalla.

Suosiota selittää osaltaan myös laadukas tuotepaketointi. Shopify on onnistunut niputtamaan verkkokaupan keskeiset toiminnallisuudet yhteen sekä verkkokauppiaita että ostavia asiakkaita miellyttävällä tavalla. Avainsanoja ovat helppous ja huolettomuus. Verkkokauppaan liittyvät kompleksisuudet on pystytty pitämään taka-alalla ja fokus on nimenomaan verkkoliiketoiminnassa.

Lisäksi suosiota selittää onnistunut ajoitus. Verkkokauppa on kasvanut viime vuosien aikana räjähdysmäisesti. Kasvutrendi oli selvä jo ennen koronapandemiaa, mutta korona on kiihdyttänyt entisestään kuluttajien verkko-ostamista. Toinen viime vuosien nousevista trendeistä on ollut SaaS-palvelujen suosio. SaaS-palvelujen ja laajemmin pilvipalvelualustojen maturiteetin kasvun myötä niiden hyödyt ovat onnistuneet vihdoin taklaamaan ympäristöihin liittyvät mahdolliset epäluulot. Jatkuvan veloituksen malli (ns. subscription model) on omalta osaltaan madaltanut kokeilukynnystä ja houkutellut asiakaskuntaa. Shopify on onnistunut olemaan näiden molempien mainittujen trendien osalta oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Jatka lukemista ”Mihin Shopify-verkkokauppa soveltuu?”

Erilaiset kuluttajille suunnatut verkkokaupat

24.1.2022

Verkkokaupat mielletään hyvin usein tuotekatalogin selailuksi ja sen kautta tuotteiden ostamiseksi. Tuotteita siirretään ostoskoriin ja lopuksi ostoskorin sisältö maksetaan verkkomaksun avulla. Näin asia usein onkin, mutta kuluttajille suunnattuja verkkokauppoja tai verkkokaupoiksi miellettäviä erilaisia palveluita on monia muitakin. Verkkokauppiaalle ja mahdollistaville järjestelmille erilaiset verkkokauppatyypit asettavat erilaisia vaatimuksia.

Kuluttajaverkkokaupan kolme tyypillisintä muotoa ovat seuraavat:

  1. Tavarakauppa
  2. Digitaaliset tuotteet
  3. Kapasiteetin myyminen

Käsittelen jokaista näistä erikseen seuraavissa luvuissa. Lopuksi pohdin myös verkkokaupan monimuotoisuutta.

Jatka lukemista ”Erilaiset kuluttajille suunnatut verkkokaupat”

Datakatsaus: Isojen kotimaisten verkkokauppojen teknologiat vuonna 2020

1.6.2020

Tänä vuonna verkkokauppoja käsittelevässä datakatsauksessa on mukana 299 verkkokauppaa. Valintakriteerit olivat samat kuin viime vuonna: Verkkokauppaa pyörittävän yrityksen liikevaihdon täytyy olla yli miljoona euroa. Lisäksi verkkokaupassa pitää olla vähintäänkin kohtuullisen kokoinen valikoima. Pelkkä lahjakorttien myynti ei riitä.

Jatka lukemista ”Datakatsaus: Isojen kotimaisten verkkokauppojen teknologiat vuonna 2020”

Räätälöidyn verkkokaupan hyödyt ja haasteet

21.10.2019

Verkkokaupan perustaminen on helppoa – hyvin helppoa. Vai onko? Joissain tapauksissa on parempi jättää verkkokauppatuotteet väliin ja räätälöidä oma verkkokaupparatkaisu. Verkkokaupan räätälöintiin on yksi syy ylitse muiden: liiketoimintaprosessit. Räätälöidyn verkkokaupan toteuttamisen pitäisi aina perustua järjellä perusteltuun analyysiin. Jatka lukemista ”Räätälöidyn verkkokaupan hyödyt ja haasteet”

Datakatsaus: Suurista suurimmat verkkokauppiaat Suomessa – Top 50

2.9.2019

Julkaistuamme datakatsauksen Suomen suurimpien yritysten verkkokauppa-alustoista, heräsi kysymyksiä siitä, muuttuvatko tulokset, jos otanta supistetaan kattamaan vain suurista suurimmat yritykset. Ja muuttuivathan ne! Suodatimme keräämäämme dataa valitsemalla tähän analyysiin vain 50 suurinta verkkokauppaa käyvää yritystä. Kisa kärjessä muuttui tasaisemmaksi ja yksi mitalisijakin vaihtui.

Jatka lukemista ”Datakatsaus: Suurista suurimmat verkkokauppiaat Suomessa – Top 50”

Datakatsaus: Verkkokauppojen teknologiat Suomessa vuonna 2019

17.6.2019

Selvitimme mitä verkkokauppa-alustoja Suomen suurimmat yritykset käyttävät. Selvityksessä on analysoity 284:n verkkokaupan teknologia. Verkkokauppajärjestelmien kirjo on selvityksen mukaan hyvin laaja. Käytössä on tasan 50 eri alustaa, joista 23:a käyttää vain yksi verkkokauppa. Kolmen suosituimman teknologian yhteenlaskettu markkinaosuus on 40 prosenttia.

Jatka lukemista ”Datakatsaus: Verkkokauppojen teknologiat Suomessa vuonna 2019”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑