Etsi

Web-ostajan opas

Asiantuntemusta digipalveluiden suunnitteluun ja kilpailutukseen

avainsana

Verkkokaupan kehittäminen

Mihin Shopify-verkkokauppa soveltuu?

31.8.2022

Shopify on Kanadasta ponnistava verkkokauppa-alusta, joka kasvattanut markkinaosuuttaan vuosi toisensa jälkeen. Suosion myötä myös Shopifyn markkina-arvo kasvoi erityisesti parin edellisen vuoden aikana räjähdysmäisesti. Siinä missä moni Shopifyn kilpailijoista toimii suhteellisen paikallisesti, lähinnä Pohjois-Amerikassa, on Shopify onnistunut laajentumaan aidosti globaaleille markkinoille. Tämä on merkittävä huomio menestyksen taustalla.

Suosiota selittää osaltaan myös laadukas tuotepaketointi. Shopify on onnistunut niputtamaan verkkokaupan keskeiset toiminnallisuudet yhteen sekä verkkokauppiaita että ostavia asiakkaita miellyttävällä tavalla. Avainsanoja ovat helppous ja huolettomuus. Verkkokauppaan liittyvät kompleksisuudet on pystytty pitämään taka-alalla ja fokus on nimenomaan verkkoliiketoiminnassa.

Lisäksi suosiota selittää onnistunut ajoitus. Verkkokauppa on kasvanut viime vuosien aikana räjähdysmäisesti. Kasvutrendi oli selvä jo ennen koronapandemiaa, mutta korona on kiihdyttänyt entisestään kuluttajien verkko-ostamista. Toinen viime vuosien nousevista trendeistä on ollut SaaS-palvelujen suosio. SaaS-palvelujen ja laajemmin pilvipalvelualustojen maturiteetin kasvun myötä niiden hyödyt ovat onnistuneet vihdoin taklaamaan ympäristöihin liittyvät mahdolliset epäluulot. Jatkuvan veloituksen malli (ns. subscription model) on omalta osaltaan madaltanut kokeilukynnystä ja houkutellut asiakaskuntaa. Shopify on onnistunut olemaan näiden molempien mainittujen trendien osalta oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Jatka lukemista ”Mihin Shopify-verkkokauppa soveltuu?”

Video: B2B-verkkokaupat puheenaiheena

Konsulttimme Perttu Tolvanen ja Heikki Toivo kävivät Loyalistin studiolla keskustelemassa B2B-verkkokaupoista Antti Pietilän johdolla. Videolla käsitellään mm. mikä on B2B-verkkokauppaa ja mikä ei,  miten B2B-verkko-ostokset tehdään, minkälaisia liiketoiminnallisia ja teknisiä erityisvaatimuksia B2B-verkkokauppoihin kohdistuu ja B2B-verkkokauppojen integrointia asiakasyritysten järjestelmiin ja montaa muuta tärkeää asiaa.
Jatka lukemista ”Video: B2B-verkkokaupat puheenaiheena”

Verkossa voi myydä monella tapaa

Verkkokaupasta puhutaan juuri nyt paljon, mutta useimmiten keskitytään varsin kapeasti maksuvaiheeseen. Usein puhutaan vain siitä, voiko yritys ottaa vastaan maksuja suoraan sivustonsa kautta. Mediassakin puhutaan välillä omituisesti. Esimerkiksi MTV3:n haastattelussa toimittaja alleviivaa sitä, että ”on erikseen olemassa yrityksen nettisivut ja se on eri asia kuin yrityksen verkkokauppa”.

Jatka lukemista ”Verkossa voi myydä monella tapaa”

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑