Me North Patrolissa teemme paljon valmistelutyötä sellaisille hankkeille, joiden toteutuksesta ei ole vielä virallisesti päätetty. Olemme myös usein mukana esittelemässä hankkeen suunnitelmia eteenpäin johdolle, jolloin pääsemme myös joskus kuulemaan miten ulkopuoliset arvioivat tehtyjä suunnitelmia.

Siksikin oli kiinnostavaa lukea Helsingin Sanomien artikkeli erilaisista päätöksenteko-ongelmista. Psykologi ja työnohjaaja Ari-Pekka Skarp kertoo jutussa erilaisista työelämän ilmiöistä. Juttu on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa kenelle tahansa ihmiselle, joka kohtaa työelämässään päätöksentekoa ja siihen liittyvää valmistelua. Jatka lukemista ”Miksi realistinen hankevalmistelu ei aina kannata?”